torstai 28. elokuuta 2008

Mökkeilyä gastrula-vaiheessa

Pari lomapäivää mökillä tuntui ihanan rentouttavalta. Ei tarvinnu tehdä mitään, mutta saattoi silti puuhata mitä mieleen tuli. Maanantai-iltana paistoi jopa aurinko. Löydettiin pari litraa kanttarelleja, jotka sitten paistettiin nuotiolla. Jälkiruuaksi piti tietenkin tehdä lettuja. Puolukat olivat siinä ja siinä, ettei niitä ihan viitsinyt poimia. Päivä tai pari aurinkoa tekis niille varmasti ihmeitä. Sen verran sain niitä kuitenkin, että lettujen kanssa sai tuoretta puolukkasurvosta.

Koirilla oli mukavaa. Saivat lenkkeillä ja leikkiä. Kun luin kirjaa tai otin päikkärit, ne käpertyivät viereen unilleen – suloiset pienet. Väillä Riinan piti tappaa työrukkasta. Se sitten lentelikin ympäriinsä. Välillä, kun takan luukut olivat auki lisätessäni puita, pelkäsin sen lentävän takkaan. Koiraat myös vahtivat pihaa linnuilta ja muilta hurjilta villieläimiltä. Ne mm. ajoivat oravan korkealle puuhun. Sieltä se sitten säksätti, että keitä ******* te olette ja millä oikeudella täällä tahtia määräätte. Sen olis varmaan tehny mieli heittää koiria kävyillä. Pari haukahdusta myöhemmin se katsoi parhaaksi istua hiljaa oksalla ja vain katsella koiria. Toki käskin koiria pois, mutta eihän ne muuta kuin kävivät tarkistamassa että vieläkö se vaan puhdistaa sieniä.

Mökillä sai tosiaan lämmittää. Ulkolämpötila pysytteli 10-11 asteessa, joten takassa oli tuli aamuin illoin. Kun sääennusteessa luvattiin sadetta, päätin eilen, että on oikea aika lähteä kotiin. Lähtöpuuhat oli mukavampi hoitaa kuivemmalla säällä.

Riinan tiineydestä ei vielä ole varmoja merkkejä. Se on aivan oma hassu itsensä. Nyt ollaan vuorokaudessa 15, joten eipä se ihme olekaan. Hedelmöittyneet munasolut ovat jakautuneet ja kehittyneet morula- ja blastula-vaiheiden kautta gastrulaksi. Tähän asti ne ovat kelluneet kiinnittymättöminä kohtuontelossa, mutta näihin aikoihin ne asettuvat tasaisin välimatkoin kohdun limakalvolle. Hermoston kehitys on jo alkanut. Tällä hetkellä pennut näyttävät sunnilleen tältä:



Viime viikolla alkoi Kirkkiksen sählyvuoro. Tai itse asiassa sählyn perjantaivuoro. Sunnuntain sählyt Gesterbyssä alkavat vasta syyskuun puolella. Oli ihanaa päästä pelaamaan koko kesän tauon jälkeen. Kesällä ei oikein päästy lentopalloilemaankaan, kun porukka ei siitä tänä vuonna oikein innostunut. Kolme-neljä ihmistä on näillä meidän taidoilla vähän pieni porukka pelaamaan biitsiä. Mutta sählyyn onneksi on tulijoita :) Meitä oli viime perjantaina jopa kahdeksan Luoman koulun pienessä salissa. Tältä viikolta peli onkin sitten peruttu, että jaksetaan juosta seuraavan päivän piirinmestaruuksissa. Vähän olen kyllä sitä mieltä, että jos nyt yhden sählyn jälkeen ei jaksa juosta, niin sitä suurempi syy olis tulla pelaamaan. Jos ei sitten tällä viikolla, niin jatkossa. Ensi viikolla sitten sählätään. Heh, ennen kaksipäiväisiä Syysskaboja :D

4 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Jos joku tietokonenero osaa kertoa miksi kuvan jälkeen teksiin tulee isompi riviväli, niin laitatko vinkkiä? Aluksi kirjoitin suoraan bloggerissa, ja julkaisun jälkeen teksti oli noin. Sitten poistin tekstin ja kirjoitin sen uudelleen Wordissa, kuten alkuosan tein. Sama juttu. Esikatselussa kaikki näyttää hyvältä, mutta julkaistussa blogiteksitissä aika hölmöltä :(

Aila kirjoitti...

Ihania hauveleita tosi upeissa kuvia!

Koita kopioida vielä ihan koko teksti Wordiin ja tarkistaa siellä, että kappaleen asetukset ovat oikein. Bloggerissa poista poista ihan kaikki teksti niin, että jäljelle jää vain kuva. Liitä teksti kokonaisena kuvan perään ja vedä kuva oikealle paikalleen. En ole varma toimiiko, mutta kannattaa koittaa.

Mitään järkevää syytä Bloggerin tekstitemppuiluun en keksi. Täytyy vaan yrittää leikkimällä saada asettelut toimimaan.

Anu kirjoitti...

Kiitos, Aila, puhelinkonsultaatiosta! Nyt näyttää paljon paremmalta. Tuon ylätunnisteen värin kanssa joudun vielä pelaamaan. Se nimittäin on jostain syystä eri värinen etusivulla ja muilla sivuilla...

Hali, paranen pian!

Miira kirjoitti...

Voi Anu: Onnellista odotusta teille!! Mä muistan "liianhvin", miten pitkä tuo aika on.. :) Mut onneksi se kuitenkin, samalla kiitää. Rapsut tytöille!! Ja pusutkin! :) T: Seinäjoen sakki alias me!