Talven kisoja

Riinan kisaelämä alkoi uudelleen tammikuussa, kun strattasimme KKK:n omissa kisoissa kahdelle radalle. Takana oli yhdet huonosti menneet treenit, joissa en onnistunut ollenkaan pitämään rouva-koiraa hanskassa. Kisoissa eka rata meni melko hyvin, ja tehtiin nolla. Vähän se oli sellaista sillä rajalla menoa, tuuria oli hyvin mukana. Toka radalla homma karkasi lapasesta. Lähdin vähän liian luottavaisesti ja löysäille matkaan. Heti kun tarjolla oli putken pää, niin sinnehän sitä pujahdettiin. Niin oma vika kuin voi vaan olla. Riina oli niin hassu ja sillä oli niin hauksaa, etten voinut kuin nauraa sille. Ei mulla koskaan ennen ole koira esim. hypännyt kesken valssin korkealle ilmaan ihan vaan hyppäämisen riemusta...

Seuraava koitos oli parin viikon kuluttua Turussa, kolmella radalla. Eka rata meni samaan tyyliin kuin Kirkkiksen eka: vauhti oli juuri ja juuri hallinnassa muuten, mutta suoran putken jälkeen Rinttu ehti juosta vähän mua vastaan kun jäin kerta kaikkiaan kuin pas... - no se tattiin. Nollalla silti päästiin maaliin. Toka rata meni sit niin, että puolessa välissä rataa nappiasin Rintun syliin ja kannoin sen pois. En enää pystynyt muuta. Me oltiin niin eri radoilla kuin voi olla! Riina teki omia juttuja ja mä koitin katsella mihin sitä piti oikeasti mennä. Ei tuntunu ihan niin hauskalta kuin kirkkiksellä. Vika radalle kokosin sit ajatukset ja tsemppasin käskytyksessä. Kieltämättä tsemppasin vähän yli, kun se rata meni sit hokiessa miljoona kertaa Rinarinarina! Vielä tolla lyhyellä iillä, että on tehokkaampaa. Mutta käsissä pysyi, ja homma hanskassa muutenkin :) Saatiin nolla ja voitettiin se rata.

Nyt on suunnitteilla seuraavaksi Rima kisat loppukuusta ja maaliskuun puoleen väliin useampi startti. Jospa sais ne nollat kasaan. Sit maaliskuun lopulta saa odotella Rintun valioitumista, kun silloin tulee täyteen vuosi sen ekasta kolmosten nollavoitosta. Mua jännittää jo nyt, että kaunko siihen menee... Täytyy yrittää virittää kisahermot sellaiseen kuntoon, että se tulis sanotaan vaikka viiden ekan startin joukossa. siihen pitäis kuitenkin mahtua jokunen nolla, ja nollalla Riinalla on ihan mahdollisuudet voittoon. Mun pikkuisella...

Paastoa, koirailua ja Claudion synttärit

Kirjoittelin viimeksi, että suunnittelin pitäväni paaston. Valmistuin huolellisesti poistamalla ensin ruokavaliosta lihan ja vähentämällä sitten turhia rasvoja ja sokereita. Söin paljon vihanneksia ja hedelmiä ja join runsaasti. Olo oli hyvä. Perjantaina, viimeisen yövuoron jälkeen, olin valmistautunut tekemään reissun luontaistuotekauppaan heti aamupäivällä.

Yön aikana ihmettelin, että on se kumma kun patterit ei lämmitä kunnolla. Vein jääkaapin lämpömittarin päiväsalin pöydälle, että on sitten jotain konkreettista esittää siinä sähköpostissa, jonka suunnittelin lähettäväni huoltomiehelle. Kun mittari hetken päästä näytti 23 astetta peruin aikeeni lähettää mailin. Syytin palelusta muuttunutta ruokavaliota - paastoa aloitellessa kun voi tulla vilu. Siinä neljän paikkeilla totesin, että nyt alkaa iho tuntua aralta ja munuaisten seudulla on kipua. Tuikkasin mittarin vaihteeksi omaan kainaloon, minkä jälkeen totesin että paastoajatukselle saa heittää tältä erää hyvästit. Tuntui hassulta, kun 38,5 asteen kuumeesta huolimatta oloni oli mainio.

Joku kuume-ripuli -tauti se sitten loppujen lopuksi oli. Nukuin seuraavan vuorokauden lähes kellon ympäri. Heräsin välillä vain käyttämään koirat ulkona ja antamaan niille ruokaa. Äiti kävi tuomassa Jaffaa ja mustikkakeittoa. Hän viipyi kaksi tuntia, minkä jälkeen olin niin rätti väsynyt, etten kertakaikkiaan pysynyt hereillä. Mitään kiinteää ei tehnyt mieli syödä pariin päivään, joten tavallaanhan se paastokin toteutui. Onneksi nuo taudit ovat ohimeneviä, ja alkuviikosta taas jaksoi hyvin touhuta.

Treenit ovat taas alkaneet. Riinan eka treenit menivät ilman yhteistä säveltä. Samoin meni Riinan eka kisojen toka rata. Vauhtia oli niin paljon, etten millään pysynyt rouva-koiran tahdissa. Hassuinta oli, kun kesken valssin Riina päätti hypätä tasatassua ilmaan, ihan vaan kun se on niin hauskaa. Hauskaa Riinalla oli muutenkin, se oikein nautti kun pääsi radalle temmeltämään. Viimeisen parin esteen matkalla nauroin maha kippurassa, kun en enää muutakaan voinut. Eka rata meni vähän paremmassa yhteistyössä, joten saatiin napattua talteen yksi nolla. Seuraavat kisat ovat ensi viikonloppuna Turussa.

Pirre ei ole vielä päässyt treeneihin eikä kisoihin, eikä sille ole kisoja vielä edes luvassa. Pirre täyttää maaliskuussa 10 vuotta, joten säälin sitä kylmillä ilmoilla. Vanhenevalla koiralla kun loukkaantumisriski on suurempi, ja Pirrellä on omat taustansa. Talvikausi mennään niin, että katsotaan millainen treenisää on luvassa ja päätetään osallistumisesta sen mukaan. Siksi en viitsi ilmoittaa sitä kisoihinkaan, viiden asteen pakkanen kun ei ole vielä syy saada rahoja takaisin.

Budin kanssa ollaan puuhattua kaikkea pientä. Pari kertaa ollaan käyty hallilla tekemässä kontakteja ja vähän keinumassa. Kontaktia tehdään 2-on-2-off. Budi tuntuu vähitellen hoksivan, mitä siltä pyydän. Keinu ollaan tuettu niin, että painottamaton pää on 10cm ilmassa ja painotettu on maksi pöydän varassa. Siitä Budi sitten kävelee alas. Keinu on sen mielestä tositosi hauska.

Lauantaina osallistuin tuttavani Claudion 50v syntymäpäiville. Hänen vaimonsa Pia oli järjestänyt yllätysjuhlat. Kokoonnuimme VM Karting Centeriin, jossa osa porukasta ajoi 15 kierroksen kilpailun. Claudio sijoittui kilpailussa neljänneksi, mutta palkittiin reiluna kilpialijana kuoharipullolla. Itse jätin ajelun väliin, koska oli ollut viisi edellistä yötä töissä ja nukkunut aamulla vain kolme tuntia. Kartingin jälkeen menimme syömään Mummolaan. Ravintola oli sisustettu viihtyisästi mummolan tyyliin. Vessoissa kuului maatilan ääniä: lehmän ammuntaa, possujen röhkimistä, kanojen kotkotusta ja lintujen laulua. Ruoka oli hyvää. Claudio itse oli kovin ilahtunut synttäriyllätyksestään, ei ole kuulemma koskaan ennen juhlinut syntymäpäiväänsä samalla tavalla.

Aila osallistui myös Claudion syntäreille, mutta tuli vasta syömään. Sitä ennen Aila kävi Geenan kanssa Turussa koiranäyttelyssä. Reissu oli kannattava, sillä Geenan tuloksena oli ROP VET, VSP ja SERT!!! Onnea vielä kerran menestyksestä.

Itse olen aloittanut (taas) lihasvoima- ja keskivartalotreenin. Inhoa vatsalihasliikkeitä (tykkääkö joku niistä?), joten teen syviä lihaksia tasapainolaudalla ja jumppapallolla liikuttajalihaksia. Reisiin ja pohkeisiin koitan saada lisää voimaa tekemällä sarjana nopeita kyykkyjä ja paikallaan juoksua samalla nyrkkeillen. Kohta, ehkä jo huomenna, siihen voi lisätä juoksuspurtteja. Saa nähdä kauanko tämä innostus kestää. Tavoitteena olisi, että pärjäisin paremmin radalla Rintun kanssa ja että tulevassa agisähly turnauksessa olis enemmän potkua kropassa.

Ystäviä, koirailua ja hulluuden oireita

Maanantai oli mukava päivä. Tapasin pitkästä aikaa lukioaikaisia ystäviä. Anna, Anni ja Hanna kävivät luonani. Oli ihana vaihtaa kuulumisia. Jälleen kerran tuntui siltä, kuin oltais vastikään tavattu, vaikka aikaa edellisestä oli kulunut vuosi. Sovittiin (taas), että koitetaan nähdä useammin. Ensi kuussa olis tarkoitus seuraavan kerran. Yritys olis kutsua meidät Ailalle, tytöt kun eivät ole nähneet Ailan seiniä niiden maalaamisen jälkeen.

Budi oli ihmeissään kun Annalla oli villakoirat mukana. Sen mielestä oli kummallista että Meidän kotiin tuli muita koiria. Siis muita kuin shelttejä. Äkkiä se kuitenkin alkoi seurailla puudeleita häntä pystyssä ja oli ok. Tajusin samalla, että menneiden pyhien aikana on pupsin sosiaalistaminen jäänyt hunningolle. Ei olla käyty oikein missään eikä kukaan ole käynyt meillä. Paitsi Aila perjantaina, mutta sitä ei lasketa, kun sisko-kulta on Budille niin tuttu. Eli nyt täytyy ryhdistäytyä.

Paitsi että nyt valehtelin. Tehtiinhän me reissu silloin perjantaina, ennen kuin Aila tuli. Mentiin Bodilin kanssa kahdestaan bussilla Isoon Omenaan. Siellä käytiin tervehtimässä Ailan työkavereita. Sitten ajettiin Helsinkiin Ruoholahden kauppakeskukseen, missä katseltiin hulinaa. Reissun aikana pennelillä tuli tietenkin pissahätä. Ei muuten ollut ihan helppo homma löytää edes pientä nurmikkolänttiä siitä kaupunginosasta. Ruoholahdesta ajettiin vielä Ailalle ja sieltä kotiin. Mutta muuten siis ollaan oltu kovin laiskoja.

Tässä yön aikana olen todennut, että oon varmaan -ei vaan selvästi- pimahtanu. Oikeesti. Siihen on kaksi syytä: Maanantaina alkoi yövuorot. Eilen tulin töihin jo iltavuoroon (tosin vasta klo 16.30), kun illasta oli hoitsuvajetta, ja jatkoin tämän yön vielä perään. Yllättävän vähän väsyttää, kiitos punaisen Fenixin. Toinen syy on se, että päätin ruveta paastolle. Ajatus on pyörinyt mielessä silloin tällöin suunnilleen kymmenen vuoden ajan, mutta en ole koskaan tullut ryhtyneeksi. Printtasin netistä ohjeita ja aloin heti suunnitella pehmeää laskeutumista paastoon. Eli nyt jätetään pois liha ja aletaan vähentää rasvaa ja hiilareita. Perjantaina käyn hankkimassa mehuja ja maanantaina sit alkaa itse projekti kaikkine epämiellyttävine yksityiskohtineen. Nyt yöllä aloin jo kiinnittää huomiota siihen, mitä laitan suuhuni. Koitin mm. juoda runsaasti vettä. En tiedä yrittikö kroppani kertoa heti alkuunsa, ettei kannata ryhtyä paastoamaan. Onnistuin nimittäin vetämään vettä oikein kunnolla henkeen - kahdesti...

Joulun aikaa

Olipa ihana Joulu :) Eka kertaa kymmeneen vuoteen oli kaikki kolme Joulun päivää vapaata, ja vähän enemmänkin. Etukäteen mietin, että miten sitä mahtaa osata rentoutua. Voin sanoa, että hyvin onnistui. Vietin Joulun vanhempieni luona. Paikalla oli myös siskoni sekä yhteensä kuusi koiraa. Olin kai ollut kiltti, kun pukki toi lahjojakin. Erityinen kiitos menee Aution perheelle ihanasta lahjasta: sain puisen rasian, jonka päälle on maalattu Pepsin kuva. Kuva on hieno, ja siitä tunnistaa pojan helposti.

Tämä joulu oli ensimmäinen, jota mummo ei viettänyt luonamme. Viime vuonna mummo oli Joulun aikaan terveyskeskuksen vuodeosastolla, mutta tuli aattona luoksemme kotilomalle. Sen jälkeen hän oli pari päivää väsynyt ja pahalla päällä. Nyt mummo asuu ryhmäkodissa. Menimme aattona hänen luokseen kuuntelemaan Joulurauhan julistusta ja kävimme kirkossa. Vietimme muutenkin aikaa yhdessä, kaikessa rauhassa. Mummo oli onnellinen ja jaksoi yllättävän hyvin. Kävimme hänen luonaan toki muinakin päivinä.

Vierailut tuntuvat yleensä kovin raskailta. Mummo on dementti. Polvissa on kulumia. Vasen olkapää loukkaantui 1,5 vuottasitten niin, että käsi on lähes toimintakyvytön. Välillä mummo jaksaa kävellä rollaattorin kanssa, välillä on mentävä pyörätuolilla lyhyetkin matkat. Hahmottaminen on hankalaa ja mielialat vaihtelevat. Sitä tahtoisi mennä ihan vaan tervehtimään mummoa, mutta työrooli yrittää aina iskeä väkisin läpi. On surullista katsoa, kuin mummo, joka huolehti meistä kun olimme pieniä, on nyt täysin riippuvainen muiden huolenpidosta. Silti tänä jouluna mummossa oli jotain, joka sai hyvälle tuulelle. Jotain niin meidän mummoa.

Eilen kävimme porukalla hallilla treenaamassa. Aikuiset sheltit tekivät rataa. Äidillä ja Sopulla meni hienosti. Jopa vaikea takaa leikkaus onnistui, kun äiti oli saanut muualta ylimääräistä rohkeutta ja luottamusta omaan ohjaamiseen. Isällä ja Ilonallakin meni hyvin, heti kun isä rauhoitti ohjaamistaan. Annoin kotiläksyä irtoamisen opettamisesta. Molemmat kokeilivat viedä myös Riinaa. Rinttulainen lukee ohjauksia hyvin. Isä näki selvästi, miksi valssi pitää tehdä kohti seuraavaa estettä. Äiti taas koki sen, kuinka paljon Riina lukee itse rataa, jos ohjaus on vähänkin myöhässä. Molemmat (raukat) joutuivat juoksemaan ihan tosissaan. Hauskaa silti oli, ja Riina nautti.

Bodil oli hallilla toka kertaa ikinä. Eka kerralla se vain ihmetteli sylissä. Nyt se sai kokeilla putkea, pussia ja keinua. Kaksi ensimmäistä olivat jännittäviä, mutta keinu oli sen mielestä hauska. Aloitettiin niin, että Budi sai paukutella keinun päätä maahan. Sitten se sai kiivetä alasmenolle keinun sivusta. Lopulta nostin Budin maksipöydälle, joka oli pönkäämässä keinun painotettua päätä. Siitä se kiipesi keinulle ja tassutteli alas. Yhtään ei haitannut, vaikka keinu liikkui ja paukkui. Pääty oli sentään 10cm ilmassa. Sitä tehtiin pari kertaa molemmin puolin. Neiti jäi sen näköiseksi, että tätä lisää :) (Huolestuneille tiedoksi: Kaikki treeni tehtiin ihan vaan siltä kannalta, että pieni tottuu erilaisiin ympäristöihin ja ääniin. Tarkoitus on edetä rauhassa, koiran ehdoilla.)

Vuoden vaihde kuluu töissä, yövuorossa. Suunnitteilla on pienimuotoiset nyyttärit yhdessä polin ja ambulanssin väen kanssa.

Hyvää Joulua

Oikein hyvää ja rauhallista Joulua sekä onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille. Kiitos kuluneesta vuodesta.

Haikeita hetkiä

Pepsi-pupsi pikkuriikki (Bertil siis) muutti tänään uuteen kotiin Kokkolaan, Aution perheeseen.

Yön valvomisen jälkeen kotiin päästyäni puuhastelin penneleiden kanssa. Käytiin ulkona, ruokailtiin, leikittiin jne. Isot olivat siinä aktiivisesti mukana. En raaskinut käydä nukkumaan, etten menettäisi viimeisiä hetkiä Pepsin kanssa. Pesin ja harjasin Pepsin, leikkasin kynnet ja siistin tassukarvat. Siinä touhutessa ihmettelin, miten pienestä pennusta onkaan voinut tulla niin rakas.

Äiti tuli hakemaan Riinan ja minut ennen kuin menimme Annea ja Jarnoa vastaan asemalle. Riina kertoi heti pitävänsä Jarnosta, antoi suukonkin. Kotona ulkoiltiin hetki lauman kanssa. Rinttu juoksutti lapsiaan sydämensä kyllyydestä. Sisällä leikki jatkui lelujen kanssa, kunnes pienet simahtivat. Sen jälkeen Pirre ja Riina päättivät aktivoida Jarnoa kantamalla leluja heiteltäväksi.

Pepsiläisen lähdön hetki tuli nopeammin kuin olin kuvitellut. Saatoimme Annen ja Jarnon asemalle. Pepsi sai matkustaa sen matkan sylissäni. Vaikka hetki asemalaiturilla olikin haikea, olin toisaalta myös hurjan onnellinen. Pieni, reipas Pepsi lähti matkalle uuteen kotiinsa, jossa sitä odotettiin kovasti. Kaikki se, mitä olemme Annen kanssa jutelleet ja mitä olen nähnyt on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että Pepsillä on edessään hyvä elämä rakastettuna perheenjäsenenä.

Illalla sain jo kuulumisia tekstiviesteillä. Matka oli mennyt hyvin ja Pepsi-Pupsi oli ollut reipas poika. Kotonaan se oli tutkinut uusia paikkoja rohkeasti ja heiluttanut häntäänsä hurjaa vauhtia. Uusi Rino-kaverikin oli ottanut sen hyvin vastaan.

Kaikenlaista koirapuuhastelua

Sopuriinan Bodil ja Bertil

Kylläpä on aika mennyt nopeasti pentujen kanssa. Onhan sitä tullut puuhattua muutakin. Kaksi viikkoa sitten oli kolutusohjaajakurssin toinen viikonloppu lopputentteineen kaikkineen. Kuten ensimmäinen viikonloppu, oli tämäkin erinomainen. Kiitos siitä Mia Laamaselle. Viikko sitten pidettiin Kirkkonummen Kennelkerhon järjestämä hyppyseminaari, josta allekirjoittanut oli järjestelyvastuussa. Sempassa olivat kouluttamassa Vappu Alatalo ja Patricia Hirn. Hyvä ja hyödyllinen viikonloppu tämäkin. Oppia on siis taottu päähän urakalla.

Pennut ovat ehtineet jo 8 viikon ikäisiksi, ja ovat suloisia riiviöitä. Paino sanalla suloisia - onneksi :D Bertil on pennuista rohkeampi. Uusissa paikoissa se lähtee Bodilia nopeammin tutkimaan ympäristöää. Bodil tekee pieniä piipahduksia pentuboksin ulkopuolelle ja palaa aina aluksi nopeasti tankkaamaan turvallisuutta. Bodil on selvästi leimautuneempi koiriin, Bertil taas ihmisiin. Ulkona Bodil siis seuraa Pirreä ja Riinaa, kun taas Bertil kulkee enemmän minun perässäni. Viime päivinä homma on vähän tasoittunut, mutta eron kyllä huomaa. Bertil on myös edelleen enemmän sylikoira kuin Bodil. Se ottaa mielellään torkkuja sylissä, kun taas Bodil haluaa lattialle nukkumaan.

Pennelit ovat päässeet retkeilemään oikein urakalla. Eka retki tehtiin 7vko syntymäpäivänä, 1,5 viikkoa sitten. Kävimme treenihallin kerhotilassa tapaamassa ihmisä. Olemme käyneet myös töissä tapaamassa työkavereita ja potilaita, äitini työpaikalla, pari kertaa vanhempien luona tapaamassa Sopua ja Ilonaa, pari kertaa mummon luona palvelutalon ryhmäkodissa, eläinlääkäriasemalla ihan vaan esittäytymässä sekä Mustissa ja Mirrissä haistelemassa eläintarvikemyymälän tuoksuja.

Tiistaina teimme reissun Inkooseen, isä-koira Waden luokse. Samalla pennut tapasivat myös Kiti ja Nuu sheltit sekä Milli bordercollien. Olivat pentujen mielestä mukavia. Sillä reissulla talon isäntä, Taikakuvan Jari Alanen, otti pupseista hienoja studiokuvia. Olen kertakaikkiaan vaikuttunut siitä, miten upeita kuvia Jari pienistä otti. Iso kiitos!!!

Maanantaina Tuija Saari kävi tekemässä pennuille eläinläkärintarkastuksen ja totesi molemmat terveiksi. Pojaltakin löytyi molemmat kivekset. Torstaiaamuna oli silmätarkastuksen vuoro. Sen teki Jerker Mårtenson Pakilan eläinlääkäriasema Tikissä. Molempien pentujen silmät ovat terveet. Riinan silmät tarkastettiin siinä samalla. Vasemmasta silmästä löytyi ylimääräisiä ripsiä. Onneksi ne eivät vaivaa Riinaa millään tavalla.

Nyt pentujen aikana luonani on käynyt sellainen määrä ihmisiä, etten olisi ikinä uskonut. Harvassa ovat olleet ne päivät, kun ovikello ei ole soinut. On ollut ihanaa. Pennut ovat tavanneet monen laisia ihmisiä: lapsia, aikuisia, vanhuksia, liikuntarajoitteisia, pyörätuolissa istuvia... Osa toki kodin ulkopuolella, mutta kuitenkin. Jos olen unohtanut kutsua jonkun käymään, olen pahoillani. Samalla olen iloisesti yllättynyt, kuinka monta pennuista kiinnostunutta ystävää ja tuttavaa minulla on. Olen toki teinnyt teitä olevan paljon, mutta että ihan nin monta. Hali teille jokaiselle :) Bertil muuttaa uuteen kotiinsa Kokkolaan huomenna lauantaina. Bodilia saa toki mielelään tulla edelleenkin tapaamaan. Ja kohta alan piinaamaan teitä kutsumalla itse meidät luoksenne kylään... ;)

Pentujen isä Springrotin Gibson "Wade" ja äiti Snowglow´s Now or Never "Riina".

Molemmat kuvat Jari Alanen, Taikakuva.