Agilitykisoja, tuhkapilveä ja happamia sateita odotellessa…

Rintulla on kohta kisat :) Vielä yksi yövuoro ja sitten. Ensimmäinen rataan tutustuminen on klo 8.00, mikä on yhtä kuin orastava ongelma. Yövuoro nimittäin loppuu virallisesti klo 7.30. Puolessa tunnissa siis olisi haettava Rinttu, noukittava kyytiin Aila (paluumatkan James) ja huristeltava Riksuun. No can do.

Onneksi ongelmiin löytyy yleensä ratkaisu. Aamuvuoro alkaa klo 7.00, ja ihana Leena lupasi tulla töihin jo varttia aikaisemmin. Äiti taas lupasi tuoda Riinan ja auton terveyskeskuksen pihalle ja Aila tulee reitin varrelle odottamaan. Jos ja kun on kiire, niin voi joutua hyppäämään kyytiin pienessä vauhdissa. Ovi suljetaan painamalla kaasu pohjaan ;) Olin yhteydessä riihimäkeläisiin heti aikataulun julkaisemisen jälkeen. Rataan tutustuminen on kahdessa erässä, joten ehdin varmaankin siihen toiseen. Siitä tuli viisi minuuttia lisää armon aikaa. Lähtönumeromme on vasta 40:n jälkeen, joten verkkaamaan ehtii sitten kun on tutustunut aamun ensimmäiseen hasteeseen. Huh. Nyt vaan peukut pystyssä ja sormet ristissä, ettei aamulla tapahdu mitään yllättävää.

Kisapäivää tosin varjostaa mahdollisesti pieni pilvi. Tai ei niinkään pieni, nimittäin Islannista leviävä tuhkapilvi. Jos tuhkapilven kanssa samaan aikaan vielä osuu sadepilvi, niin saamme happamia sateita. Jospa vaan ei tarttis silloin olla ulkona… Ja auto olis katoksessa. Vähän arveluttaa tuhkan vaikutus koirien hengitykseen. Pirrellä kun on ikäköhää, niin tuhkan hengittäminen ei varmasti ainakaan helpota oloa. Varaudumme siis eläinlääkärireissuun. Omat hengitysoireet, jos niitä tulee, on helppo hoitaa omilla lääkkeillä – toivottavasti. Pirre sen sijaan saattaa tarvita kortisonia. Aika näyttää. Tietoa tuhkapilvestä ja satelliittianimaatio sen liikkeistä löytyy Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Volcanic Ash Advisory Centres eli VAACin sivuilta taas löytyy kaavamaisempi kuva samasta aiheesta.

Seuraa loppukevennys: Riina muuten säikytti meidät kolme muuta torstaiaamuna. Herätys oli tehokas. Aikaisin aamusta, kun tulevan yön yökkö oli vielä sikeässä unessa, Riina putosi sängystä. Muksis vaan lattialle, modeemin päälle. Tuuria tai ei, sillä toisella puolella vastaavassa kohdassa olisi ollut vesikuppi. Minä, Budi ja jopa puolikuuro Pirre hypättiin saman tien pystyyn katsomaan, että mitä tapahtui. Riina makasi kyljellään lattialla, aivan pöllähtäneen näköisenä ja iso kysymysmerkki pään päällä. Se ei onneksi loukannut itseään, mutta haki seuraavan nukkumapaikan vähän keskemmältä. Päivän aikana Riinaa tuli jostain syystä kutsuttua muutaman kerran Muksuksi.