Joulun aikaa

Olipa ihana Joulu :) Eka kertaa kymmeneen vuoteen oli kaikki kolme Joulun päivää vapaata, ja vähän enemmänkin. Etukäteen mietin, että miten sitä mahtaa osata rentoutua. Voin sanoa, että hyvin onnistui. Vietin Joulun vanhempieni luona. Paikalla oli myös siskoni sekä yhteensä kuusi koiraa. Olin kai ollut kiltti, kun pukki toi lahjojakin. Erityinen kiitos menee Aution perheelle ihanasta lahjasta: sain puisen rasian, jonka päälle on maalattu Pepsin kuva. Kuva on hieno, ja siitä tunnistaa pojan helposti.

Tämä joulu oli ensimmäinen, jota mummo ei viettänyt luonamme. Viime vuonna mummo oli Joulun aikaan terveyskeskuksen vuodeosastolla, mutta tuli aattona luoksemme kotilomalle. Sen jälkeen hän oli pari päivää väsynyt ja pahalla päällä. Nyt mummo asuu ryhmäkodissa. Menimme aattona hänen luokseen kuuntelemaan Joulurauhan julistusta ja kävimme kirkossa. Vietimme muutenkin aikaa yhdessä, kaikessa rauhassa. Mummo oli onnellinen ja jaksoi yllättävän hyvin. Kävimme hänen luonaan toki muinakin päivinä.

Vierailut tuntuvat yleensä kovin raskailta. Mummo on dementti. Polvissa on kulumia. Vasen olkapää loukkaantui 1,5 vuottasitten niin, että käsi on lähes toimintakyvytön. Välillä mummo jaksaa kävellä rollaattorin kanssa, välillä on mentävä pyörätuolilla lyhyetkin matkat. Hahmottaminen on hankalaa ja mielialat vaihtelevat. Sitä tahtoisi mennä ihan vaan tervehtimään mummoa, mutta työrooli yrittää aina iskeä väkisin läpi. On surullista katsoa, kuin mummo, joka huolehti meistä kun olimme pieniä, on nyt täysin riippuvainen muiden huolenpidosta. Silti tänä jouluna mummossa oli jotain, joka sai hyvälle tuulelle. Jotain niin meidän mummoa.

Eilen kävimme porukalla hallilla treenaamassa. Aikuiset sheltit tekivät rataa. Äidillä ja Sopulla meni hienosti. Jopa vaikea takaa leikkaus onnistui, kun äiti oli saanut muualta ylimääräistä rohkeutta ja luottamusta omaan ohjaamiseen. Isällä ja Ilonallakin meni hyvin, heti kun isä rauhoitti ohjaamistaan. Annoin kotiläksyä irtoamisen opettamisesta. Molemmat kokeilivat viedä myös Riinaa. Rinttulainen lukee ohjauksia hyvin. Isä näki selvästi, miksi valssi pitää tehdä kohti seuraavaa estettä. Äiti taas koki sen, kuinka paljon Riina lukee itse rataa, jos ohjaus on vähänkin myöhässä. Molemmat (raukat) joutuivat juoksemaan ihan tosissaan. Hauskaa silti oli, ja Riina nautti.

Bodil oli hallilla toka kertaa ikinä. Eka kerralla se vain ihmetteli sylissä. Nyt se sai kokeilla putkea, pussia ja keinua. Kaksi ensimmäistä olivat jännittäviä, mutta keinu oli sen mielestä hauska. Aloitettiin niin, että Budi sai paukutella keinun päätä maahan. Sitten se sai kiivetä alasmenolle keinun sivusta. Lopulta nostin Budin maksipöydälle, joka oli pönkäämässä keinun painotettua päätä. Siitä se kiipesi keinulle ja tassutteli alas. Yhtään ei haitannut, vaikka keinu liikkui ja paukkui. Pääty oli sentään 10cm ilmassa. Sitä tehtiin pari kertaa molemmin puolin. Neiti jäi sen näköiseksi, että tätä lisää :) (Huolestuneille tiedoksi: Kaikki treeni tehtiin ihan vaan siltä kannalta, että pieni tottuu erilaisiin ympäristöihin ja ääniin. Tarkoitus on edetä rauhassa, koiran ehdoilla.)

Vuoden vaihde kuluu töissä, yövuorossa. Suunnitteilla on pienimuotoiset nyyttärit yhdessä polin ja ambulanssin väen kanssa.

Hyvää Joulua

Oikein hyvää ja rauhallista Joulua sekä onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille. Kiitos kuluneesta vuodesta.

Haikeita hetkiä

Pepsi-pupsi pikkuriikki (Bertil siis) muutti tänään uuteen kotiin Kokkolaan, Aution perheeseen.

Yön valvomisen jälkeen kotiin päästyäni puuhastelin penneleiden kanssa. Käytiin ulkona, ruokailtiin, leikittiin jne. Isot olivat siinä aktiivisesti mukana. En raaskinut käydä nukkumaan, etten menettäisi viimeisiä hetkiä Pepsin kanssa. Pesin ja harjasin Pepsin, leikkasin kynnet ja siistin tassukarvat. Siinä touhutessa ihmettelin, miten pienestä pennusta onkaan voinut tulla niin rakas.

Äiti tuli hakemaan Riinan ja minut ennen kuin menimme Annea ja Jarnoa vastaan asemalle. Riina kertoi heti pitävänsä Jarnosta, antoi suukonkin. Kotona ulkoiltiin hetki lauman kanssa. Rinttu juoksutti lapsiaan sydämensä kyllyydestä. Sisällä leikki jatkui lelujen kanssa, kunnes pienet simahtivat. Sen jälkeen Pirre ja Riina päättivät aktivoida Jarnoa kantamalla leluja heiteltäväksi.

Pepsiläisen lähdön hetki tuli nopeammin kuin olin kuvitellut. Saatoimme Annen ja Jarnon asemalle. Pepsi sai matkustaa sen matkan sylissäni. Vaikka hetki asemalaiturilla olikin haikea, olin toisaalta myös hurjan onnellinen. Pieni, reipas Pepsi lähti matkalle uuteen kotiinsa, jossa sitä odotettiin kovasti. Kaikki se, mitä olemme Annen kanssa jutelleet ja mitä olen nähnyt on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että Pepsillä on edessään hyvä elämä rakastettuna perheenjäsenenä.

Illalla sain jo kuulumisia tekstiviesteillä. Matka oli mennyt hyvin ja Pepsi-Pupsi oli ollut reipas poika. Kotonaan se oli tutkinut uusia paikkoja rohkeasti ja heiluttanut häntäänsä hurjaa vauhtia. Uusi Rino-kaverikin oli ottanut sen hyvin vastaan.

Kaikenlaista koirapuuhastelua

Sopuriinan Bodil ja Bertil

Kylläpä on aika mennyt nopeasti pentujen kanssa. Onhan sitä tullut puuhattua muutakin. Kaksi viikkoa sitten oli kolutusohjaajakurssin toinen viikonloppu lopputentteineen kaikkineen. Kuten ensimmäinen viikonloppu, oli tämäkin erinomainen. Kiitos siitä Mia Laamaselle. Viikko sitten pidettiin Kirkkonummen Kennelkerhon järjestämä hyppyseminaari, josta allekirjoittanut oli järjestelyvastuussa. Sempassa olivat kouluttamassa Vappu Alatalo ja Patricia Hirn. Hyvä ja hyödyllinen viikonloppu tämäkin. Oppia on siis taottu päähän urakalla.

Pennut ovat ehtineet jo 8 viikon ikäisiksi, ja ovat suloisia riiviöitä. Paino sanalla suloisia - onneksi :D Bertil on pennuista rohkeampi. Uusissa paikoissa se lähtee Bodilia nopeammin tutkimaan ympäristöää. Bodil tekee pieniä piipahduksia pentuboksin ulkopuolelle ja palaa aina aluksi nopeasti tankkaamaan turvallisuutta. Bodil on selvästi leimautuneempi koiriin, Bertil taas ihmisiin. Ulkona Bodil siis seuraa Pirreä ja Riinaa, kun taas Bertil kulkee enemmän minun perässäni. Viime päivinä homma on vähän tasoittunut, mutta eron kyllä huomaa. Bertil on myös edelleen enemmän sylikoira kuin Bodil. Se ottaa mielellään torkkuja sylissä, kun taas Bodil haluaa lattialle nukkumaan.

Pennelit ovat päässeet retkeilemään oikein urakalla. Eka retki tehtiin 7vko syntymäpäivänä, 1,5 viikkoa sitten. Kävimme treenihallin kerhotilassa tapaamassa ihmisä. Olemme käyneet myös töissä tapaamassa työkavereita ja potilaita, äitini työpaikalla, pari kertaa vanhempien luona tapaamassa Sopua ja Ilonaa, pari kertaa mummon luona palvelutalon ryhmäkodissa, eläinlääkäriasemalla ihan vaan esittäytymässä sekä Mustissa ja Mirrissä haistelemassa eläintarvikemyymälän tuoksuja.

Tiistaina teimme reissun Inkooseen, isä-koira Waden luokse. Samalla pennut tapasivat myös Kiti ja Nuu sheltit sekä Milli bordercollien. Olivat pentujen mielestä mukavia. Sillä reissulla talon isäntä, Taikakuvan Jari Alanen, otti pupseista hienoja studiokuvia. Olen kertakaikkiaan vaikuttunut siitä, miten upeita kuvia Jari pienistä otti. Iso kiitos!!!

Maanantaina Tuija Saari kävi tekemässä pennuille eläinläkärintarkastuksen ja totesi molemmat terveiksi. Pojaltakin löytyi molemmat kivekset. Torstaiaamuna oli silmätarkastuksen vuoro. Sen teki Jerker Mårtenson Pakilan eläinlääkäriasema Tikissä. Molempien pentujen silmät ovat terveet. Riinan silmät tarkastettiin siinä samalla. Vasemmasta silmästä löytyi ylimääräisiä ripsiä. Onneksi ne eivät vaivaa Riinaa millään tavalla.

Nyt pentujen aikana luonani on käynyt sellainen määrä ihmisiä, etten olisi ikinä uskonut. Harvassa ovat olleet ne päivät, kun ovikello ei ole soinut. On ollut ihanaa. Pennut ovat tavanneet monen laisia ihmisiä: lapsia, aikuisia, vanhuksia, liikuntarajoitteisia, pyörätuolissa istuvia... Osa toki kodin ulkopuolella, mutta kuitenkin. Jos olen unohtanut kutsua jonkun käymään, olen pahoillani. Samalla olen iloisesti yllättynyt, kuinka monta pennuista kiinnostunutta ystävää ja tuttavaa minulla on. Olen toki teinnyt teitä olevan paljon, mutta että ihan nin monta. Hali teille jokaiselle :) Bertil muuttaa uuteen kotiinsa Kokkolaan huomenna lauantaina. Bodilia saa toki mielelään tulla edelleenkin tapaamaan. Ja kohta alan piinaamaan teitä kutsumalla itse meidät luoksenne kylään... ;)

Pentujen isä Springrotin Gibson "Wade" ja äiti Snowglow´s Now or Never "Riina".

Molemmat kuvat Jari Alanen, Taikakuva.

Neuvolapäivä

Pentujen 5vko kuvat. Bodil painaa 1480g ja Bertil 980g.

Pennut 4vko

Meillä voidaan hyvin. Sekä pennut että Pirre. Tässä kuvapläjäys epeleistä.

Näin purraan kaverin korvaa...

Latasin taas muutaman uuden kuvan penneleistä. Pienet ovat alkaneet jo leikkiä. Hamuavat toisiaan suullaan ja yrittävät purra kaverin korvaa pelkillä ikenillään. Poika on tehnyt sitä tähän asti enemmän. Huvittavan näköistä :) Poika yrittää purra myös mun kasvoja, sormia ja varpaita. Riinan turkkiinkin olis kiva tarttua. Tyttö on keskittynyt enemmän eteen päin menemiseen, mutta tänään se päätti rökittää velipojan. Veli kun sattui sopivasti nukkumaan, eikä pystynyt panemaan hanttiin :D Täytyy laittaa niille muutama lelu, että saavat niitä höykyttää.

Pentukuulumisia, Pirren vointia ja koulutusohjaajakurssia

Pennut ovat avanneet silmänsä! Poika avasi eilen ja tyttö viime yönä. Liikuminen on sen myötä vähän aktivoitunut. Tänään on ollut neuvolapäivä. Punnituksessa tyttö painoi 760g (1vko 470g) ja poika 540g (1vko 360g). Kynnet leikattiin ja käytiin jopa kylvyssä. Toinen synttäriylläri nimitäin oli, että pennut ovat oppineet kakkimaan ihan itse. Ne eivät tosin sitten ihan osaa varoa, kun mönkivät... Kraanan alla, lämpimällä vedellä, huuhdeltiin pojan kakat pois molempien turkeista. Tehokkaasti olivat tassut, massut ja leuanaluset sotkeutuneet. Molemmat antoivat kiltisti pestä itsensä, lämmin vesi kai tuntui hyvältä. Poika meinasi alkaa pesun jälkeen palella, vaikka kuivasinkin molempien turkit kuivaksi. Lämmiteltiin hetki pyyhkeen sisällä ja pyydettiin Riina paikalle että pieni sai masuunsa lämmintä maitoa. Ja johan alkoi olo helpotaa :) Kolmannen yllärin pennut esittelivät eilen. Se oli nimeltään "kas näin kävelee pentu" ;) Muutama askel, nekin huterasti, mutta kuitenkin. Maha pysyy aina hetken irti lattiasta. Tyttöä kiukuttaa välillä, kun tassut ei vie riittävän tehokkaasti. Poika ottaa asian rauhallisemmin, kuten yleensä muutkin asiat.

Latasin taas kuvia Picasaan. Siellä on sekä äidin lauantaina ottamia kuvia että 2vko kuvat. Viimeisimmissä on mukana yksi kuva Pirrestä. Kyllä sen naamasta näkee, ettei se ole vielä terve. Väsähtää nopesti, vaikka kovasti onkin piristynyt. Osa väsymyksestä johtuu varmasti kipulääkelaastarista. Se saadaan ottaa nyt illalla pois. Vähän kyllä jännittää, miten sitten käy. Onneksi on tarvittaessa annetavaa lääkettä. Tänään Pirre juoksi ensimmäisen kerran ulkona Riinan kanssa. Sitä oli ihana katsoa. Eihän se toki paljon juossut, mutta oli sekin jotain. Ruoka-asioissakin ollaan edistytty: olen sekoittanut siihen nyt raejuustoa ja pieneksi pilkottua, keitettyä broileria. Hyvin on maistunut, eikä pahoinvointia ole tullut. Ja se maistuu Pirren mielestä paremmalta.

Pääsin eilen vähän harrastamaankin. Viikonloppuna oli agilityn koulutusohjaajakurssi KKK-hallilla. Lauantain jätin väliin, koska Pirre tarvitsi vielä niin paljon hoitoa enkä olisi edes jaksanut lähteä. (Yövuorot menossa, Pirren ruokinta kolmen tunnin välien jne.) Mutta kun vointi oli sunnuntaina parempi, päätin lähteä. Äiti ja Aila auttoivat kahdessa ruokailussa. Kurssin ruokatauolla Anne-Mari toi minut käymään kotona ja tuli samalla kurkkaamaan pentuja. Riina vahti kuin haukka ja murisi Anne-Marille makuuhuoneen puolella, missä pentulaatikko on. Eteisen puolella se taas hali niin ja heilutteli iloisena häntää.

Kurssipäivä oli erinomainen. Tykkäsin kovasti Mia Laamasesta kurssikouluttajana. Tuomarina hän on jo pitkään ollut tuttu, ja siinä tehtävässä ehdottomasti Suomen huippuja. Joskus olisi kiva päästä treenaamaankin Mian ohjauksessa. Kurssin vetäjänä Mia toi asiat selvästi esille. Hän myös erotti selvästi toisistaan faktat ja omat mielipiteet. Olin esitetyistä asioista samaa mieltä tai vähintään samoilla linjoilla hänen kanssaan. Kävimme läpi esteopetuksen käytännössä ja puhuimme myös ohjaustekniikoista. Teimme pienen ryhmätyön seuraavaa kertaa varten. Lisäksi saimme oppimispäiväkirjatehtävän. Odotan innolla seuraavaa kurssiviikonloppua. Samalla harmittelen, että lauantai jäi väliin. Tosin tässä tilanteessa ei ollut muita vaihtoehtoja.

Varovaista ruokailua

Kiitos kaikille kannustavista viesteistä.

Pirren vointi on selvästi parempaan päin. Se on piristynyt, ja on monessa asiassa jo oma itsensä. Oikeastaan ainoa asia, joka on normaalista käytöksestä poikkeavaa, on kamala nälkä ja siitä johtuva halu syödä ihan mitä vaan lattialta löytyy. Mun lattiat ei varmaan koskaan ole olleet näin tarkan syynin alla kaikenlaisten murujen suhteen.

Ruokana on tämän päivää ollut peruna-riisivelli. Se on selvästi Pirren uutta herkkua, nam :D Velli on laitettu sauvasekoittimella täysin sileäksi, koska pienetkin paakut voivat kuulemma aiheuttaa tässä vaiheessa pahoinvointia. Tuota pöperöä se on saanut 2rkl kerralla, kahden tunnin välein. Nyt illalla annosta on vähän nostettu ja joukkoon lisätty ihan pieni määrä piimää. Huomenna lisätään kanalientä ja kasvatetaan annoskokoa taas hieman.

Pirre on laihtunut selvästi, mutta onneksi se ei ole vähentänyt sen hyväntuulisuutta :)

Niin juu, Riina ja pennut voivat hyvin.

Kotona jälleen

Pirre pääsi kotiin alkuillasta. Se oli saanut hyvää hoitoa ja lääkkeitä vaivoihinsa. Sillä oli ollut veren kalium matalalla, joten oli saanut myös lisää sitä. Kivunhoito oli aloitettu heti, ja Pirre olikin piristynyt aamuksi. Sillä on nyt opioidilaastari 3vrk ajan ja tarvittaessa lisäksi toista opioidia, jos vaikuttaa vielä kivuliaalta. Lääkkeet ovat samoja joita meillä käytetään töissä, ovat tositosi vahvoja. Ja sen taas näkee selvästi Pirren silmistä. Parempi silti että on vähän pöllyssä kuin että olis kipeänä. Huomisesta aletaan kokeilla varovasti ruokailua. Pirre tosin ei voi ymmärtää, miksei nälkäistä koiraa voi ruokkia. Se ei ymmärrä, vaikka kuinka koittaa selittää, että haiman pitää nyt antaa levätä.

Eilen oli vallalla hurja kodin desinfiointihysteria. Se johtui siitä, että aluksi luultiin haimatulehduksen olevan seurausta liikkeellä olevasta, herkästi tarttuvasta mahataudista. Eli sitä mahapöpöä koitettiin estää tarttumasta Riinaan ja penneleihin. Nyt kun oireiden ja löydösten perusteella ollaan päästy päättelemään asioita paremmin, ovat nuo mahaoireet jotuneet ilmeisesti haimasta. Eli oleminen muuttuu normaalimmaksi sen suhteen. Koiria pidetään silti vielä erillään toisitaan, mutta nyt sen kipulaastarin takia. Se kun sisältää sellaista myrkkyä, että syötynä se voi koitua koiran kohtaloksi. Pirre joutuu käyttämään kauluria, ettei pääse nuolemaan laastaria.

Mutta parempaan päin siis ollaan menossa :)

Ai niin. Pirren papereissa luki, että se on ihana, kiltti ja suloinen koira. Kenelle se sitten on uutinen, on eri asia, mutta hyvältä se tuntui lukea.

Pirre on tehohoidossa Viikissä

Sain juuri uutisia Pirrestä. Se jäi Viikkiin tehohoitoon. Sillä ei ole hengenhätää, mutta tarvitsee silti ammattilaisten apua. Odotusaika oli hurjan pitkä, koska tänä yönä oli kuulemma ollut erityisen paljon vieläkin kiireellisempää hoitoa tarvitsevia potilaita. Pirre-parka oli vikissyt kivusta siinä odotellessa. Jotenkin olisin toivonut, että se olisi voinut saada edes kipulääkettä oloa helpottamaan. Vaikka toisaalta ymmärrän toki ettei siihen ehkä ollut aikaa, jotta muutkin saivat mahdollisuuden toipumiseen.

Pirre sai lisää nestettä, pahoinvointilääkettä, happosalpaajaa ja kipuun opioidilaastarin. Toivon että se sai muutakin kipulääkettä, koska ainakin ihmisillä tuollaisen laastarin vaikutus alkaa kunnolla vasta vuorokauden kuluttua sen laittamisesta. Lisäksi aloitettiin varmuuden vuoksi antibioottihoito. Iltapäivällä, siinä neljän-viiden paikkeilla, lupasivat lisätietoja tytön voinnista. Jos Pirre joutuu jäämään hoitoon vielä toiseksi vuorokaudeksi, sitä saa mennä tapaamaan alkuillasta vartin ajaksi.

Se mikä tässä on lohdullista on se, että ilmeiseti ollaan oltu riittävän ajoissa liikkeellä. On kuulemma lupa odottaa, että Pirre toipuu täysin. Lohdullista on myös se, ettei Riinalla ja pennuilla pitäisi olla vaaraa. Jonkinlaiset suojavarustuksen aion silti säilyttää vielä vähän aikaa, ihan varmuuden vuoksi.

Akuutti steriili pankreatiitti

Meillä on ollut ihan kamala päivä.

Pirre alkoi aamulla oksentamaan ja oli selvästi kipeä ja kuiva. Eläinlääkärissä sillä todettiin steriili haimatulehdus. Tarkoittaa suomeksi sitä, että mikään mikrobi ei ole aiheuttanut tulehdusta. Tyttö tankattiin nesteellä niskanahan alle. Lisäksi se sai kipulääkettä, oksennuksenestolääkettä ja happosalpaajaa. Ohjeeksi, että jos vointi huononee, niin yhteys lääkäriin uudelleen, illalla tarvittaessa Viikkiin. Otin Pirren mukaan töihin, että saan täällä tiputtaa lisää nestettä niskaan ja seurata vointia yön aikana.

No, vointihan tietysti huononi :( Kipulääke auttoi muutamaksi tunniksi, lähinnä siksi aikaa että sai nukuttua pahimmat lääkepöllyt pois, mutta sitten Pirre alkoi kitistä. Masu tuli selvästi kipeäksi ja kylkien iho alkoi tuntua kuivuvalta. Jopa työkaverit sanoivat, että selvästi näkee tytön olevan kipeä. Se kun ei jaksanut kuin vähän häntää heilauttaa kaikille ihanille rapsuttajilleen. Normaalisti se touhottaa ja kertoo kuinka ihana koira se on, jopa heittää selälleen ja rapsututtaa mahaansa.

Isä ja Aila lähtivät pari tuntia sitten viemään Pirreä Viikkiin, ja vielä äsken kuulemma odottivat vuoroaan. Sydän sykkyrällä odottelen lisää kuulumisia. Nestehoito on olennaisen tärkeää, joten toivon tytön saavan pian edes ensiavuksi nestettä niskaan. Knoppitietona ihmispuolelta: normaalikokoinen ihminen tarvitsee vastaavassa tilanteessa 6000-7000ml sokeri- ja elektrolyyttiliuoksia vuorokaudessa, suonensisäisesti. Pirre joutuu mahdollisesti jäämään sisään eläinsairaalaan, tehohoitoon.

Samalla jännitän, miten Riinan ja pentujen vointi on. Ainakin vielä ovat kunnossa, ja toivottavasti pysyvätkin. Kotona on päivän aikana ollut makuuhuone suojaeristyshuoneena, että pöpöt eivät kulkeutuisi sinne. Äiti on nyt siellä pientä koiraperhettä hoitamassa ja vointia seuraamassa, joten saan aina silloin tällöin päivityksiä tilanteesta.

Kohtalaista tuskaa olla töissä, kun ei voi olla sairaan koiran mukana.

Ihan hassua

Tyttö yritti tänään kahdesti sanoa hau. Unissaan, ja varmaan refleksinomaiseti, mutta silti äänen tunnisti haukahduksen yritykseksi. Siinä oli vähän vikinää mukana. Riinakin höristi asialle korviaan.

Pennut ovat nyt alkaneet tuoksua voimakkaammin pennulta. Jotakin niiden aineenvaihdunnassa, tai fysiologiassa ylipäätään, on varmaan muuttunut ja saa tuoksun voimakkaammaksi. Se on ihana tuoksu. Juuri se, jota olen odottanut. Se, mitä lähetetään ystäville tekstiviestillä tai sähköpostilla, jos eivät pääse paikanpäälle haistelemaan. Joten Miira, TÄSSÄ sinulle pennuntuoksua. Muutkin saavat toki haistella :)

Agilityn alkeita

Niin se vaan lomaviikko hurahti vauhdilla. Pidempäänkin olisi kyllä jaksanut olla kotona. On se jännä, vaikka pennut vasta syövät, nukkuvat ja vähän mönkivät, niitä jaksaisi tuijotella vaikka kuinka pitkään. Niissä on jotain niin levollista ja rauhoittavaa, vaikka ovat täynnä voimaa ja tarmoa.

Pienten silmät ja korvakäytävät ovat vielä kiinni. Ne aukeavat vasta muutaman päivän kuluttua. Kuuloaistin pitäisi oppaiden mukaan aktivoitua vasta pari päivää korvakäytävien aukeamisen jälkeen. Pennut elävät siis täysin vaistojen ja hajuaistin varassa. Uskomatonta, mutta niiden avulla ne löytävät tiensä maitobaariin. Ja maitobaari kiirehtii äkkiä paikalle, jos pennut kertovat sen olevan hukassa. Riina muuten tunnistaa selvästi pentujen äänestä syyn vikinään. Eilen aamulla jompaa kumpaa pentua kuikutti, kun toinen oli tiellä. Ratkaisu oli vinkua. Riina makasi sängyllä, nosti hieman päätään, totesi tilanteen ja jatkoi unia :D

Aloitin sunnuntaina pentujen agilitykoulutuksen. Tokihan kaikki tietävät, että uuden asian opettelu on hyvä aloittaa historiasta. Silloin on helpompi ymmärtää, miksi asiat ovat nykypäivänä niin kuin ovat. Istuin siis sohvalle Riina ja pennut sylissäni ja katselin esteratsastusta. Niille joille agilityn historia on vähemmän tuttua kerrottakoon, että agility on alunperin kehitetty esteratsatuksen väliaikaohjelmaksi. Pennut ottivat opiskelun rennosti ja valitsivat passiivisen lähestymistavan: suosiossa oli sovellettu "kirja tyynyn alle ja unten maille" -tyyppinen ratkaisu.

Sunnuntaina leikkasin pentujen kynnet ensimmäistä kertaa. Vähän ne yrittivät vastustella, mutta ei pahasti. Lopuksi sylkyteltiin ja rapsuteltiin massua. Pienet pitävät eniten siitä, kun selällä ollessa rintakehää kyhnyttää reilusti sormenpäillä. Poika rauhoittuu helpommin syliin selälleen kuin tyttö. Tyttökin toki rauhoittuu, mutta sitä saa rauhoitella hetken pidempään.

Latasin maanantaina pentujen 5vrk ja 1vko kuvat Picasaan.

Pienet kasvavat

Pienet kasvavat. Eilisillasta tähän aamuun molemmille oli tullut 10g painoa lisää. Maito siis maistuu.Tytöstä jo näkee selvästi, että kasvanut on, pojasta vähän huonommin mutta näkee kumminkin. Aamulla pienokaisia punnitessa huomasin, että taas niistä massuista puuttuu jotain. Tällä kertaa napanuoran pätkät.

Kuvassa koiraperhe köllöttää äidiltä lahjaksi saamallaan karvapeitolla.

2vrk kuvat Picasassa.

Haluatteko kuulla jotain hassua?

Riinan ja pentujen ensimmäinen vuorokausi on mennyt hienosti. Pikkuiset ovat hurjan tomeria. Maito maistuu, ja Bjarnen paino onkin noussut syntymästä 25g ja Bertilin pysynyt ennallaan. Riina on hoitanut pienokaisiaan niin hienosti, etten ole paljon väliin mennyt. Mitä nyt toki vähän nostanut niitä käsiini, että tottuvat siihenkin vaihtoehtoon.

Puolilta päivin nostin pentuja eka keran niin, että käänsin ne ympäri. Esittelin Riinalle, että tässä on poikasi Bjarne, katsohan pitäisikö se pissattaa. Näytin samalla Bjarnen mahaa Riinalle ja katsoin itsekin sitä paikkaa, jos pissan pitäisi tulla. Siinä ei ollut mitään. Hieraisin silmiäni. Siis ei mitään. Mihin ihmeeseen sen pippeli on kadonnut! No, eipä ollut pippeliä vaan pienen pieni pimpsa... Tuli mieleen laulu "Poika nimeltä Päivi"... :D

Bertilin pili on tallella.

Olen saanut jo monia ehdotuksia siitä, millä nimellä voisin jatkossa kutsua Bjarnea. Lisää ehdotuksia otetaan vastaan. Jotain B:llä alkavaa se saisi mielellään olla, mutta muutakin saa ehdottaa.



Pentujen 1vrk kuvia voi ihastella täällä.

Onnellinen perhetapahtuma :)

Miten voi ihminen olla onnellinen! Riina synnytti eilen kaksi trikki poikaa. Lämmöt siis laskivat sunnuntaina iltapäivällä ja olivat alimmillaan puolilta öin. Aamulla yhdeksän aikaa lämpö oli edelleen alhaalla, ja näytti vain pientä merkkiä siitä, että lähtisi ehkä nousuun. Lean ja Pauliinan tuella maltoin odotella. Tosi siinä odotellessa touhusin kaiken laista, esim. pesin lattian kolmeen kertaan. Mikä stressi? Miten niin pakko tehdä jotain, että aika kuluu? :D Lea kertoi että Riinan äiti, Lettu, on pitänyt lämmöt alhaalla vuorokauden ajan ennen synnytyksiään. Äitinsä tytär siis.

Siinä päivän aikana Riinalle tuli pahoinvointia ja se halusi tiiviisen tahtiin pihalle. Klo 15.30 käytin tytöt ulkona ja laitoin Ailalle viestiä, että ei vieläkään mitään, lämpökin edelleen 37,3. Soitin myös Lealle, että täällä sitä jatketaan odottamista, ei vielä mitään merkkejä mistään. Vähän se on levoton, mutta ei muuta. Siinä puhelun aikana, klo 15.45, Riina yhtäkkiä nousi makuulta ylös ja näin selvästi miten sen mahaa kouri. Hetken kuluttua sama uudelleen, mutta nyt liike oli isompi ja kokonaisvaltaisempi. Totesin, että nytpä sitten näköjään alkaakin jo tapahtua. Päätin puhelun Lean kansa ja soitin synnytysavut paikalle. Äiti ja Riitta tulivat kiiruusti.

Riina ponnisti ensimmäisen kerran kunnolla klo 17.10. Supistukset olivat napakoita ja Riina teki hyvin töitä. Ensimmäinen, 205g painava poika syntyi odotetusti peppu edellä klo 17.23. Kalvot olivat kiinni, joten ne revittiin. Riina pisteli ne ja istukan poskeensa. Namnam. Vaikka tuo ihmisen mielestä on omituista ja ällöttävää, sillä on suuri merkitys mm. maidontuotannon kannalta. Ensimmäinen poika, Bjarne tekonimeltään, tarrasi nisään kiinni sillä meiningillä, että tästähän en irti päästä!


Seuraavaa pentua Riina alkoi työntää klo 18.00. Se ponnisti kolme kertaa, sitten lopetti. Ketään ei näkynyt. Kunnes, aivan yllättäen, kun Riitta nosti Riinan tassua, sieltä löytyikin pentu. Se oli vaan valahtanut ulos. Kalvot olivat repeytyneet niin, että Bertil oli niistäkin jo kokonaan ulkona. Se imi innokkaasti nisää jo ennen kuin napanuora oli katkaistu :D Bertilin syntymäpaino oli 180g. Molemmat pojat siis oikein hyvän kokoisia.


Riina lepäsi siinä hetken ennen kuin alkoi siivota itseään. Toista istukkaa odoteltiin pari tuntia. Sillä välin Riina hoivasi pentujaan. Hieman se oli ihmeissään, mutta selvästi piti poikia tärkeänä heti alusta asti. Ulkona se kävi niin nopesti kuin ikinä pystyi, ja sitten juosten takaisin sisälle ja suoraan pentulaatikoon.

Ensimmäinen yö meni hienosti. Heräsin parin tunnin välein katsomaan että kaikki on hyvin. Lähinnä ettei Riina makaa pentujen päällä ja että vauvat ovat jänteviä. Välillä heräsin pentujen vikinään, kun tissi oli hukasa tms. En ehtinyt kertaakaan auttamaan, kun tilanne oli Riinalla jo hallinnassa. Se on hyvä äiti :)

Kuvia synnytyksestä löyty täältä.

Lämmöt nousussa

Riinan lämpö käväisi puolilta öin 36,8:ssa, ja on nyt taas noususuunnassa, 37,1. Neiti, hmm... rouva itse on rauhallinen ja yrittää nukkua. Vähän pitää välillä pedata. Käytiin ulkona joku aika sitten. Riinan mielestä oli edelleen mukava vähän jahdata hiirtä heinikossa ja ottaa muutama kohtuullisen kömpelö laukka-askel. Raputkin se ravasi ylös kuin ei mitään olisi.

Sain muuten vihdoin ja viimein ladattua sen lupaamani ultrakuvan. Se löytyy syyskuun teksteistä, otsikon "Riina ON tiineenä" alta.

Lämmöt laskee, laskee...

No niin! Sain juuri tilannepäivityksen äidiltä. Vähitellen alkaa tapahtua. Riinan lämmöt ovat nyt laskeneet tasan 37 asteeseen. Se ei vielä petaa tms, vaan leikki vielä jokin aika sitten ulkona kepin kanssa. Kuulemma vähän kömpelösti, mutta vaikeaahan se ison mahan kanssa on ketterä olla.

Viime yön aikana lämpö laski 37,9 -> 37,3. Se oli puolilta päivin 37,6, ja nyt sitten on mennyt hujakasti alas. Huomisesta tulee jännä päivä, katsotaan joko saatais pieniä penneleitä :)

Ihania päiviä

Onko outoa kirjoittaa blogiin omasta työstään? Fiilistellä sitä, miten ihanaa töissä on ollut? Varmaan on… Vaan kerronpa silti.

Torstaina oli valtakunnallinen vanhusten ulkoilupäivä. Apulaisosastonhoitajamme Tiina ehdotti, että veisimme porukalla muutaman potilaan ulkoilemaan. Saimme joukkoomme toisen osaston osastosihteerin sekä pari potilasta. Ulkoilimme palvelutalolle mehulle. Oli mukavaa viettää vähän erilaista iltapäivää potilaiden kanssa, katsella miltä kirkko ja kirjasto näyttävät, mitä kukkia on istutettu mihin, ketä tuttuja tulee vastaan, miten mikäkin paikka on muuttunut jne. Nekin, jotka aluksi epäilivät omaa jaksamistaan, huomasivat pian kuinka hyvää ulkoilu teki.

Eilinen iltapäivä töissä meni musiikin merkeissä. Cantores Minores kävi ilahduttamassa potilaita esittämällä muutaman laulun. Laulu kuulosti niin upealta, että se sai kylmät väreet kulkemaan iholla ja veden nousemaan silmiin. Saimme lahjaksi kuoron 50-vuotisesta historiasta kertovan kirjan ja joululauluja sisältävän cd:n. Vielä vartti kuoron lähtemisen jälkeen olin melko liikuttunut vierailusta, jolloin Katri totesi, ettei mun psyyke näköjään kestä tällaista. No ei kestä, se on selvä :D Se vaan tuntuu hyvältä, kun joku on huomaavainen toista kohtaan. Samoin kun kuulee että joku on rakastunut tai raskaana. Päivät tuntuivat ohjelman ansiosta kevyemmiltä kuin normaalit työpäivät, vaikka teettivät meillä toki vähän ekstraa.

Jessica oli kutsunut illaksi työkavereita ja muita kavereitaan kotiinsa laulamaan Sing Staria. Kun matkaa ei ole kuin tuohon viereiseen rappuun, niin olihan sinne pakko mennä. (Kävin välillä kotona katsomassa koiria, kun en ihan osannut olla rauhassa tältä hermoilultani.) Hennan kanssa sovittiin viime viikonloppuna, että opetellaan laulamaan CMX:n Ruoste ja Leevin and the Leavingsin Pohjois-Karjala. Ensimmäinen valittiin sillä perusteella, ettei kumpikaan ei edes tunnistanut sitä. Kaduimme päätöstä heti, kun näimme laulun sanat. Ja varsinkin sitten, kun video löytyi You Tubesta. Paljon kauemmas omasta musiikkimaustani ei pääse. Joku räppi olis tietysti ollut vielä huonompi vaihtoehto. Kun valinnat oli tehty, piti tietty emännälle lahjaksi se peli, jolta nuo biisit löytyvät. Ilta meni mukavasti. Oli myös hauska huomata, että treenaaminen kannatti: sain Ruosteesta 8770 pistettä, kun 10 000 on maksimi. Minä, joka ei osaa edes laulaa!

Illan suurin juhlan aihe oli se, että Svetlana on nyt virallisesti Suomen kansalainen. Oli ihana nähdä, miten onnellinen Sveta oli uudesta passistaan. Lahjan piti tietenkin olla tilanteen mukainen, siis jotain, mitä ilman suomalainen ei tule toimeen. Camilla oli koonnut porukkalahjaksi paketin, josta löytyi mm. vyölaukku, urheilusukat, salmiakkia, olutta ja HK:n blöötä. Onnea Sveta, hali!

Paikalla oli myös Sanni ihanan ison vauvamahansa kanssa. Kyllä siinä neuvolatädin koulutuksen saaneet kädet alkoivat syyhytä. Opiskeluaikana äitiysneuvola oli ehdoton suosikkini. Mikään ei ollut ihanampaa kuin tunnustella miten päin vauva mahassa piileksii ja etsiä doplerilla sydänääniä. Sanni, ihana, ymmärsi tuskani ja sain vähän kokeilla. Vauva oli helppo löytää, samoin saada selville sen asento. Se ei kuulemma ole ollut kaikille neuvolassakaan ihan helppoa, joten mun täytyy olla synnynnäinen mahanpalluttaja ;)

Ja tuostahan päästään sujuvasti tietenkin Riinan mahaan. Voitte arvata, että voisin viettää pitkiäkin aikoja kädet sen mahalla. Tosin ei se sama asia ole kuin ihmisen maha, mutta helpottaa oloa sekin. Siellä ne pennut köllivät vielä kaikessa rauhassa. Riina ei aio siis synnyttää vielä ensi yönä, vaan jatkaa mun piinaamista. Riinalla on vieläkin kaikki ennallaan: ruoka maistuu, hyppyt ja juokseminen onnistuu, lämmöt ok, ei tarvi pedata eikä etsiä paikkaa nurkista. Toivottavasti menis vielä huominenkin näin.

Lämmöt sahaa

Riinan lämmöt vaihtelevat välillä 37,2 - 37,7. Puoli tuntia sitten oli tuo korkeampi. Odotellaan siis että lämpö laskisi 37,0 tai alle. Sen jälkeen pentujen pitäisi alkaa syntyä vuorokauden sisällä. Riina on edelleen ihan oma itsensä: hyppii, pomppii ja juoksee ulkona, tuo lelua sisällä ja haluaa leikkiä Pirren kanssa. Tai vähintääkin varastaa Pirrellä olevan lelun. Kyllä se lepäileekin, mutta on siis kaikin puolin normaali. Ei siis synnytetä ainakaan tänään. Huoh.

Käytiin Riinan kanssa eilen röntgenissä...

…ja nytpä tiedetään mitä odotetaan. Kuvassa näkyi kaksi isoa pentua. Ensimmäinen, se isompi, on tulossa perätilassa, toinen oikein päin. Yöpäivystys on sovittuna, jos kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Riinan ruokahalu on vähentynyt selvästi. Kun se vielä viime viikolla vetäisi nassuunsa helposti reilu 4dl penturuokaa päivässä, niin nyt 3dl tekee jo tiukkaa. Eilen meni vain kaksi. Tyttö on vielä iloinen ja pirteä, se leikkii, juoksee ja pomppii. Tänään viimeksi se juoksi pihalla keppi suussa ja haastoi Pirreä mukaan.

Lämmöt sahailevat. Tänään klo 14.30 lämpö oli 37,2 ja klo 19.30 se oli 37,7. Olen yrittänyt sille sanoa, että pitäis ne nyt ainakin lauantaihin asti, silloin olis lupa synnyttää. Sunnuntaina on jälleen kielto päällä mutta maanantai taas ihan hyvä. Tai no, saahan sitä sunnuntaina illalla aloittaa. Huomenna ja perjantaina on nimittäin aamuvuoro ja sunnuntaina pitkä päivä. Äiti päivystää täällä joka tapauksessa sunnuntain, mikä on niin iso, hieno ja tärkeä asia minulle. Olisinpa vaan varannu enemmän lomaa tähän väliin…

Pirre oli eilen treeneissä eka kerran kahteen viikkoon. Voi sitä riemua! Se kulki hihnassa kuin pentu kaupalle asti, ekan reilu puoli kilometriä siis. Ei yhden yhtä askelta suoraan eteenpäin, vaan kaikenlaista touhuamista ja pomppuja. Pirre 9,5v :D Treenit meni hyvin, onnistuttiin vaikeissakin kuvioissa ja pääsin palkkaamaan onnistuneista suorituksista. Tuli tosi hyvä mieli.

Loppuun vielä kiitoksia. Kaikki ihanat ihmiset, jotka olette tukena näissä pentuasioissa, iso kiitos kaikille. Tähän asti on ollut suhteellisen helppoa suhtautua tilanteisiin rauhallisesti ja järkevästi, mutta nyt se tuntuu käyvänkoko ajan hankalammaksi. Joka tapauksessa on helpottavaa tietää, että meillä on takana sellaiset tukijoukot kuin te. KIITOS!

Ja tässä vielä kuvaa Rintun massun sisältä:

Jännittää, jännittää...

Millään ei malttais odottaa huomista röntgeniä. Riinan massu ei ole mitenkään suuren suuri, joten alan kallistua veikkailuissani kahteen pentuun. Kolme olis kyllä ihana ylläri. Kuvista pitää kuulemma tihrustaa siitinluita, niin saa samalla sukupuolet selville. Mahtaa olla pientä se, mitä etsii :D Päädyin perumaan perjantaina varaamani röntgenin ja varaamaan uuden ajan toiselta eläinlääkäriasemalta. Sieltä nimittäin lupailivat, että voisivat tarvittaessa päivystää yön. Tapaan huomenna paikan omistajan ja sovin asiasta tarkemmin. Helpottaa kummasti, kun asia alkaa järjestyä.

Riina ei jaksa enää oikein lenkittää. Käytiin tänään vajaan kilometrin lenkki, se meni vielä hyvin. Mutta kun yhdestä risteyksestä meinasin kääntyä pidemmälle reitille, laittoi Rinttulainen vastaan. Pirre ihmettelee tuollaista lenkitystä. Se olis halunnu mennä pidemmälle ja laittoi puolestaan vastaan, kun käännyttiin kotiin päin. Eri lenkit ovat siis tulleet ajankohtaisiksi. Kävellään Riinan kanssa pääosin aika rauhakseen, mutta välillä tytön tassuihin tulee lisää virtaa. Ruokahalukin on jo vähentyntyt. Muuten Riina on oma, iloinen itsensä. Se leikkii ja touhuaa, hyppää viereen sohvalle ja kerjää rapsutuksia.

Pentujen odotusta

No nyt on varattuna Rintulle röntgenaika. Mennään tiistaina katsomaan kuinka monta mussukkaa siellä massussa oikeasti on. On sitten helpompi kun synnytyksessä tietää mitä odottaa.

Vähän oli kyllä pettymys, kun eläinlääkäriin soittaessa sain kuulla, ettei siellä olekaan enää synnytyspäivystystä. Täytynee vielä selvitellä, josko jossain muualla olis. Ei tarttis sit olla Pieneläinklinikan päivystyksen varassa. Soukassa Ilmeisesti olis joku joka päivystäis 100 euron hinnalla. Onkohan tuo sitten per vuorokausi vai per synnytys, tiedä häntä. Onneksi synnytysavuksi on lupautunut kokenut koirakätilö Riitta, melkein naapurista. Riitta on äidin työkaveri ja oli mukana äidin koiran, Sopun, synnytyksessä.

Kotona alkaa vähitellen olla valmista pentujen tuloa varten. Pentulaatikko puuttuu vielä, sen saan äidiltä. Isä rakensi hienon laatikon Sopua varten, ja nyt Riina saa sen käyttöönsä. Sitten pitää hankkia kaikenlaisia juttuja siiheksi kun pennut lähtevät liikkeelle. Suunnitelmissa on laittaa lattialle tasapainoilutehtäviä, erilaisia pintoja jne, että tottuvat sellaisiin pienestä asti. Hiekkalaatikko ja vesiallas olis makeet, mutta en nyt kuitenkaan ihan niin pitkälle ajatellu mennä.

Koirat ovat nyt olleet vanhempien luona hoidossa, kun olen yövuorossa. Riinalle olis jo ihan liian pitkä aika olla pissaamatta koko vuoron ajan. Nyt kun vanhemmat ovat kylpyläreissulla, on Aila hoitamassa koko katrasta. Ajatelkaa, miten ovat kilttejä! Riina kuulemma hakee viileää paikkaa, eikä ollut itse hypännyt sohvalle. Ruokahalu Rintulla on ihan mieletön. Pentupapanaa menee neljä desiä päivässä, ja tyttö vaan pysyy hoikkana. Massu kyllä kasvaa, mutta kylkiluut tuntuvat samalla tavalla kuin ennen tiineyttä. Tiistaina oli niin nälkä, että kesken syömisen piti käydä äkkiä mukana muiden koirien namijaossa, ja sitten taas juosta vauhdilla takaisin kupille. Namijaossa oli kuitenkin kyse yhdestä koirannappulasta lisää.

Aila oli tuntenut tänään (hmm… yökön tänään on muiden eilen) pentujen liikkeitä kolmessa paikassa. Oih ja voih tätä odotusta!

Agilityn MM-kisat Helsingin jäähallissa 26.-28.9.2008

Agilityn MM-kisat käytiin viime viikonloppuna Helsingissä, ja meitä oli koko Rajaheimon perhe paikalla suomalaisia kannustamassa. Tarkat tulokset ja kisaraportit löytyvät Suomen Kennelliiton ja Suomen Agilityliiton sivuilta.

Kisat alkoivat perjantaina kaikkien säkäluokkien joukkuekisan hyppyradoilla. Jo ensimmäisten ratojen perusteella oli selvää, ettei Suomi tulisi saamaan hyväksyttyä tulosta mistään säkäluokasta. Maksien joukkuefinaali käytiin päivän päätteeksi. Ensimmäinen rata oli ollut niin vaikea, että Suomen lisäksi moni muukin maa oli pudonnut ulos mitalitaistelusta. Tänä vuonna kulta meni Brasiliaan, hopea Hollantiin ja pronssi Belgiaan. Voitto irtosi käsittämättömällä 15,11 pisteen tuloksella. Käytävillä kuului pettynyttä jupinaa. Odotukset olivat olleet korkealla, olihan Suomella tänä vuonna varsin kokenut edustusjoukkue. Toki itseänikin harmitti tilanne, sillä jos jokainen olisi yltänyt suorituksissa omalle tasolleen, olisi mitali ollut todennäköinen jokaisessa luokassa. Oma harmitukseni ei tosin kohdistunut edustajiin, vaan oli enemmän myötätuntoista harmitusta heidän puolestaan. Jollekin pettymystään kertoneelle totesinkin, ettei se varmasti ole mitään verrattuna kisaajien itsensä kokemaan pettymyksen tunteeseen.

Lauantaina ratkottiin minien ja medien joukkueiden paremmuus sekä kisattiin yksilökisan hyppyradat kaikissa luokissa. Brasilia kartutti mitalisaldoaan vielä toisella kullalla voittaen myös minien joukkuemestaruuden. Hopea meni Venäjälle ja pronssi Isoon Britanniaan. Medeissä kultaa saivat ranskalaiset, hopeaa sveitsiläiset ja pronssia tsekkiläiset. Yksilöpuolella Suomen mitalitoiveet jäivät elämään kaikissa säkäluokissa. Mineissä Jannella ja Toffella sekä Annalla ja Ellillä oli ainakin teoreettiset mahdollisuudet mitaleille. Medeissä toivo lepäsi Raunon ja Leijan sekä Samin ja Lukan varassa. Makseilta oli luvassa odottaa eniten. Ensimmäisen radan jälkeen Jouni ja Yoko olivat kuudensina ja Jaakko ja Zen tiukasti kiinni kultamitalissa.

Sunnuntaina suuntasimme jäähallille Suomen liput tuulessa liehuen. Mineissä riitti riemua, kun sekä Janne ja Toffe että Anna ja Elli tekivät upeat nollaradat. Ensin mainittu pari sijoittui kokonaiskilpailussa kuudenneksi, jälkimmäinen seitsemänneksi. Eroa kärkeen jäi kuutisen sekuntia. Voiton vei USA, hopean Sveitsi ja pronssin Ruotsi. Sekä kulta että pronssi jaettiin upeille, pienille agilityshelteille. Medeissä Samin ja Lukan taival MM-menestykseen katkesi, kun Luka sujahti väärälle radalle. Rauno ja Leija puolestaan saivat radaltaan kolme virhettä ja hieman aikaa, joten hekin jäivät auttamatta mitalitaiston ulkopolelle. Sveitsin medi-kokoinen bordercollie uusi mestaruuden, hopea matkasi Saksaan ja pronssi Venäjälle. Makseissa Jouni ja Yoko tekivät upean nollaradan siirtyen tuloksellaan kisan kärkeen. Ohi kirivät sekä Norjan että USA:n edustajat. Viimeisenä radalle lähtivät Jaakko ja Zen. Yleisö pidätti hengitystä. Oli vaikea uskoa, miten hiljaista niin täydessä jäähallissa saattoi olla. Rata eteni mallikkaasti, ilman mitään ylimääräistä. Keinun jälkeen kaksi hyppyä, ensimmäinen takaa, toinen taas edeten saman suuntaisesti keinun kanssa, sitten puomille. Jaakko juoksi kohti puomia, mutta Zen ei tullutkaan mukaan. Se oli nähnyt hypyltä A:n, jolle menoa se piti itsestään selvänä. Tassut sinne, esteen yli. Tuomarin kädet raskaasti ristiin rintakehän eteen. Yleisön syvä huokaus. Jaakko mahallaan puomin vieressä, unelma pirstoutuneen. Yleisössä alkava äänekäs taputus kiitokseksi hienosta radasta siihen asti ja kannustukseksi jaksaa. Ja pieni, ihana Zen, joka juoksi Jaakon luokse kysymään mikä on hätänä. Häntä heilahtaen, kuonolla koskettaen se kysyi, voisiko tehdä jotain Jaakon hyväksi, voisiko jotenkin auttaa. Uskollinen ystävä isäntänsä sylissä, kun he poistuivat radalta. Joukkueenjohtaja Harri ja huoltaja Patricia vastaanottamassa kentän laidalla. Kaikesta pettymyksestä huolimatta Jaakossa ja Zenissä näkyi sanoin kuvaamaton ystävyys. Muisteleminen nostattaa vieläkin kyyneleet silmiin.

Tuntui vaikealta lähteä juhlimaan Jounin ja Yokon pronssia. Toki lähdimmen Ailan kanssa alas kentälle iloiten aidosti heidän menestyksestään.

Kisoista jäi mieleen yksi joukkue ja muutama pari. Minien joukkuekisassa pronssia voittanut Ison Britannian joukkue oli varsin samankaltainen kuin meidän pronssijoukkueemme viime vuonna. Meidän joukkueeseemme kuuluivat Pirren lisäksi kesvil Muska ja Taina Airaksinen sekä borter Pyry ja Mia Borg. Tämän vuoden joukkueessa kisasivat myös sheltti ja borderterrieri, mutta villakoira oli vaihtunut valkoiseen ja numeroa pienempään. Makseissa yksilökisan voittanut Marcus Topps ja borcol Juice olivat ilmiömäisiä. Medeissä eka radan jälkeen ykköspaikkaa pitänyt Ison Britannian Natasha Wisen borcol Dizzy oli kerrassaan upea. Mineissä Venäjän Angelina Katutis'n sheltti Adrenalina oli käsittämättömän nopea - ja karvaton. Saksan joukkueen mineissä kisasi lähes nakuksi ajeltu soopeli sheltti. Sveitsi Martin Eberle on itsessään iloinen ilmestys, ja vielä monivuotinen mitalistikin. Tietenkään vielä mainitsemattomia suomalaisia kisaajia ja nollakoiria ei sovi unohtaa. Mineissä Päivi Männistö ja göötti Leila ovat vakuuttaneet jo useamman vuoden ajan upeilla radoillaan. Mia Anttila ja kääpin Daisy sekä Hannu Männistö ja koohon Neta tekivät nollakoirina hienoa työtä. Medeissä jo sekä Suomen mestaruuden että maailman mestaruuden saavuttanut pari Jari Suomalainen ja koohon Frodo eivät tänä vuonna yltäneet omalle tasolleen, mutta ovat huikean hieno pari. Nollakoirina esiintyneet Anu Niemi ja kromfo Viima tekivät niin upeat radat, että monet varsinaiset kisaajat olisivat jääneet tuloksissa pitkälle taakse. Myös Mari Kaplas ja Mudi Saima esiintyivät edukseen. Makseissa joukkuekisassa Suomea edustivat hienosti Sari Vähäniitty ja borcol Edi. Nollakoirana oli borcol Rhett Niina-Liina Linnan kanssa, erinomaisen hieno pari tämäkin. Kisauransa näihin MM-kisoihin lopettava kestosuosikki, tervu Ava, ei jättänyt yleisöä kylmäksi ohjaajansa Mikko Aaltosen kanssa. Kun he tulivat maaliin yksilökisan finaaliradalta ohjasi joukkueenjohtaja Harri Huittinen heidät kunniakierrokselle kentän ympäri. Pari sai ansaitsemansa suosionosoitukset.

Jos et ole koskaan ollut katsomassa agilityn MM-kisoja, niin voin kyllä suositella. Itselleni tämä oli neljäs kerta, viides jos mukaan lasketaan se, kun olin viime vuonna itse kisaamassa. Tapahtuma on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tähän mennessä Suomessa yleisö on ollut runsaslukuisin ja tunnelma varmasti siksi loistavin. Toki siihen varmasti vaikuttaa se, että täällä myös on ollut suurin joukko omiamme kannustamassa. Nyt täytyy vaan malttaa odottaa ensi vuoden karsintoja. Haluan nimittäin edottomasti olla ensi vuonna joukkueessa.

Riina ON tiineenä

Oltiin juuri Riinan kanssa ultrassa. Siellä, masun suojissa, kölli kaksi pienenpientä shelttiä. Iso, kokonaisvaltainen hengitysliike näkyi todella selvästi. Sain mukaan kuvan, jossa erottuvat pää, etujalka, takajalka ja suloinen sydän. Yritän ladata kuvan tänne piakkoin. Nyt vaan jännätään, että minkä näköisiä vauvoja sieltä syntyy, ja oliko joku ehkä sittenkin piilossa.

-Saamaton kun olen, sain ladattua tämän ultrakuvan vasta nyt 13.10., kun odottelen joutilaana Riinan synnytystä. Pentu näkyy tummemmalla alueella. Pää on iso ja pyöreä, tumma keskeltä. Vartalo on vaalea ja vähän pitkulainen.

Videot poistettu

Videolinkit oli pakko poistaa tuosta sivusta :( Blogia oli joillain koneilla vaikea tai mahdoton lukea, kun niillä oli jotain videoita vastaan. Täytyy keksiä tilalle jotain muuta. Ehdotuksia?

-Lisäsin juuri koira-aiheiset kirja- ja dvd-listat.

Skaboja ja paluuta arkeen

Jos joskus voi kisat mennä penkin alle, niin viikonloppuna meni. Huhhuh! Pirren kanssa oltiin siis Syys skaboissa Purinalla. Tuomareina olivat Allan Hansen Tanskasta ja Marco Mouwen Sveitsistä. Kisat olivat kaksipäiväiset, ja kumpanakin päivänä kisattiin yksi kisa kummankin tuomarin radalla. Lauantain eka radalla putosi rima, kun hätäilin liikaa mutkassa. Seuraavan hypyn jälkeen piti mennä putkeen, mutta mitä tekee Pirre? No kääntyy ympäri kysymään, että mitä mennäänkö tonne vai. En tiedä mitä siinä kohdassa tapahtui, kun ei ollut videokameraa mukana. Yleisön kommentti oli, että ohjasin just niin kuin piti, mutta Pirre oli jostain syystä epävarma. Kuulostaa omaan korvaan enemmän siltä, että olisin itse ohjannut väärin, mutta en voi olla varma. Eli kymppi sieltä. Muuten rata meni hyvin. Toka radalla oli putki A:n alla niin, että sisäänmenopuolella se oli poikittain A:n keskellä ja ulostulopuolella putken suu oli kontaktipinna vieressä. Toka kertaa putken samaan päähän mentäessä Pirre oli varma, että halusin sen menevän putken ja A:n välistä. Muuten taas hyvä rata, mutta jo toinen putken kielto samana päivänä! Mun pieni, kaiken kokenut koirani ei osannut mennä putkeen! Kriisin paikka.

Sunnuntaina eka rata oli ihan kaaosta. Otettiin hylly heti alkuun, kun kakkoshyppy jäi väliin. Se oli samalla linjalla vierekkäin eka hypyn kanssa. Otin Pirren vastaan ja käänsin sen kakkoselle. Taas oltais tarvittu sitä kameraa, kun Pirre juoksi niin läheltä estettä että karvat viuhtoi rimassa kiinni, mutta ei hypännyt. Siinä mun ja hypyn välissä oli just ja just Pirren mentävä tila. Tällaisia me ollaan harrastettu viimeksi viitisen vuotta sitten. No, samalla radalla tuli vielä kaksi hyllyä ja kaksi kieltoa, joten tultiin sieltä sitten kesken pois. Välissä onnistuttiin menemään kuitenkin yhdeksän estettä peräkkäin oikein (osalle Pirre irtosi ihan normaalisti), mutta sitten taas tökki, putkessa… Seurakaveri Anu totesi tilanteen ihan oikein: Pirre ei lukenut enää vain ohjausta, vaan oli niin herkkänä että toimi henkäyksistä. Vika radalle saatiin sitten parempi rytmi, kun suunnittelin ohjauksen edelliset radat huomioiden. Tuloksena nolla ja kolmas sija. Eikä todellakaan hävitty huonoille. Kisan voittivat Päivi & Leila ja toiseksi tulivat Janne & Toffe, maajoukkue-edustajia molemmat parit.

Tänään treeneissä Pirre oli edelleen kummallinen. Epävarmuus jatkui ja lisäksi putosi kolme-neljä rimaa. Tehtiin siksi vain yksi rata, kun en halunnut sitä toiselle enää viedä. Pitää ensin tarkistaa josko on jumissa tms. ennen kuin tehdään mitään. Täytyy soitella huomenna Patricialle tai Timolle.

Rinttulaiselle kuuluu hyvää. Itse se on ehkä toista mieltä, kun ei päässyt kisoihin edes turistiksi. Tänäänkin se pääsi hallille vain lenkittämään, mutta treenien aja joutui odottelemaan autossa. Riinan maha tuntuisi olevan kasvanut. Se näyttää eri malliselta kuin aikaisemmin. Mittasin mahan ympäryksen maanantaina, 29cm. Verrokkia ei ole, kun en astutuksen aikaan ajatellut asiaa tarpeeksi pitkälle. Nisät näyttävät hennon punertavilta ja nöpöttävät vähän. Huominen ultra jännittää. Näin eilen iltapäivällä unta, että ultrassa näkyi kahdeksan pentua joista seitsemällä oli kaikki hyvin ja yksi oli imeytymässä pois.

Niin ja se loma sitten loppui. Samoin ne ihanat seitsemän vapaapäivää. Palasin maanantaina töihin, heti suoraan pitkään päivään. Ja eikös sitä heti tullut muutoksia ohjelmaan, kun sairaanhoitajayökkö ilmoitti iltapäivällä että oli sairastunut. Lupasin aloittaa yöt heti, kun ne olisivat alkaneet kuitenkin eilen. Kumma kyllä töihin paluu ei tunnu ollenkaan kamalalta. Ehkä asiaa auttaa se, että MM-kisoihin on aikaa vajaa kolme viikkoa ja seuraavaan lomanpätkään viisi viikkoa.

Läksiäisiä, treenejä ja tiineyden seurantaa

Kun perjantaisista Camillan läksiäisistä oli selvitty, niin maanantaina oli vuorossa seuraavat. Anna-Stina lähtee muutaman päivän kuluttua Lutoniin opiskelemaan, joten pitäähän sellainen tapaus huomioida. Mukana olivat Juha sekä vastikään häitään juhlinut pariskunta Minna ja Santtu. Kävimme syömässä ja sen jälkeen baarissa jatkamassa jutustelua. Ilta oli mukava vaikka läksiäisten tapaan hieman haikea.

Tiistaina, Pirren treenien jälkeen, oli tarkoitus mennä virkistämään Riinan päätä pienillä toko-treeneillä. Nadja oli lupautunut meitä opettamaan. Riina ei varsinaisesti oireillut tekemisenpuutetta, mutta naamasta se jo alkoi näkyä. Aikaisemmin ei olla tokoiltu lainkaan. Mitä nyt sen verran, että se osaa istua, seistä ja maata, mutta jo asentojen vaihtaminen tuottaa vaikeuksia. Seuraamista Riina on joskus itse tarjonnut, ja siitä olen sitä toki kehunut ja palkannut, mutta ei se sitä käskystä osaa. Odottaa se osaa ja tulla luokse, ja katsekontakti on toki hallinnassa. Nämä treenit sitten kuitenkin peruuntuivat, kun vettä tuli taivaan täydeltä. Niin kovaa tarvetta treenaamisen ei nähty, että olisi ollut pakko kastella itseään sen enempää kuin mitä Pirren verkkamisen aikana olin kastunut.

Keskiviikkona Riina pääsi pitkästä aikaa agilitaamaan. Voi sitä pienen koiran onnea, kun huomaa pääsevänsä rakkaan lajin pariin lähes kuukauden tauon jälkeen. Riinalla oli niin hauskaa, ettei meinannut nahoissaan pysyä. Se juoksi radalla ehkä kovempaa kuin koskaan. Ihme kyllä minullakaan eivät jalat pahemmin painaneet, vaikka olin käynyt aikaisemmin päivällä juoksemassa. Eka kerran kahteen vuoteen. Juha nimittäin heitti maanantaina haasteen lähteä Tukholman maratonille ensi toukokuussa. Aila innostui aiheesta huomattavasti minua enemmän, kun kerroin siitä hänelle. No, katsotaan miten homma etenee.

Pirren eiliset treenit menivät loistavasti. Tehtiin kaksi rataa eikä juurikaan virheitä. Radoilla oli sentään meille vaikeita paikkoja, mutta homma vaan toimi. Toivottavasti toimii tulevan viikonlopun kisoissakin. Treenien jälkeen päästiin Riinan toko-treeneihin. Ensin opeteltiin sivulle tulemista ja oikeaa perusasentoa. Asennon Riina tuntui mieltävän melko nopeasti, vaikka liike kokonaisuudessaan kaipaa vielä paljon treeniä. Seuraamista harjoiteltiin askel kerrallaan niin, että jokaisella pysähdyksellä Riinan piti käydä viereen istumaan. Se oli jo paljon hankalampaa. Ja luoksetulo! Voi ihme. Riina jäi kiltisti odottamaan, mutta ihmetteli sitten että mikä juttu. Kyllähän se luokse tuli, mutta pienen empimisen jälkeen. Eihän me sellaista luoksetuloa olla treenattu, vaan pelkästään vapaamuotoista luokse ryntäämistä. Pienen riehupalkkailun jälkeen sekin sujui jo paljon hienommin. Puoli tuntia kului siivillä, ja sain paljolti kiinni siitä miksi toko on joskus tuntunut ihan mukavalta.

Tokoilun jälkeen käytiin vielä lenkillä Nadjan ja Vuokon kanssa. Yksi vastaantulija huomautti, että onpa siinä koiraa lenkittämässä. Ja olihan meillä: Nadjan shletit Kirppu, Panda ja Hippi sekä vanha sekarotuinen Pörri, Vuokon kleini Sinda, sekarotuinen Jimmy sekä Vuokon isän irlanninsetteri Sofi sekä tietenki Pirre ja Riina. Pörriä lukuun ottamatta kaikki saivat juosta vapaina. Riina, Panda ja Hippi koittivat alkuun paimentaa metsiä pitkin rymistelevää Sofia, mutta totesivat pian etteivät ihan pärjää sille vauhdissa. Silti piti välillä yrittää. Soopelit Pirre, Kirppu ja Sinda olivat sitä mieltä, että on huomattavasti järkevämpää kulkea sievästi ihmisten mukana.

Riina ei vielä koe oloaan raskaaksi. Siksi mennään vielä tänään agitreeneihin. Ultra on varattu ensi keskiviikolle, joten jatkot selviävät sen jälkeen. Vaikka onhan meille jo moni vakuutellut vauvojen olemassaoloa. Masun asukeilla on elinten erilaistuminen lähtenyt käyntiin. Selkänikamat ja häntä, pää ja naama, silmät, korvat ja raajat ovat alkaneet kehittyä. Ja sydän. Pienenpienten pentujen pienenpienet sydämet ovat alkaneet sykkiä. Tällä hetkellä pienokaiset näyttävät tältä:

Läksiäisiä, piirinmestareita ja näyttelytähtiä

Vaikka tässä on kulunutkin vasta muutama päivä, niin paljon on ehtinyt tapahtua.

Pirren treenit alkoivat torstaina. Kyllä oli taas pieni koira onnellinen, kun pääsi juoksemaan niin kovaa kuin tassuista lähti! Perjantaina käytiin laittamassa palkinnot valmiiksi lauantain kisoja varten. Homma sujui sutjakkaasti, kun meitä oli kuusi ihmistä sitä tohisemassa. Työnjako oli selvä kaikille, joten selvittiin urakasta suunnilleen tunnissa. Kaikenlainen muu organisointi vei vielä hetken, mutta saatiin kuitenkin kaikki valmiiksi nopeammin kuin olin luullut. Siinä sivussa sain vähän kokeille rataa Britan villakoira Mindyn kanssa. Makea otus!

Hallilta kotiin päästyäni laitoin vähän meikkiä naamaan ja lähdin työkaverin Camillan läksiäisiin Rossoon. Viikonvaihteessa vietettiin kolmipäiväisiä Kirkkonummi-päiviä, joten mennessäni torin läpi se oli täynnä ihmisiä. Tuli ihan teini olo, kun torin laidalla järjestysmiehet halusivat kurkistaa onko käsilaukussa pulloja piilossa. Ilta oli mukava ja jatkui hetken vielä toisen työkaverin luona. Kotiin pääsin vasta puolilta öin. Siinä aamua valmistellessa kello ehti yhteen, ennen kuin pääsin nukkumaan. Herätys oli seuraavana aamuna jo viideltä, että ehdin tupsuttamaan Riinan näyttelykuntoon.

Lauantaina kisattiin Uudenmaan piirinmestaruudesta Gesterbyn koululla. Ensimmäisenä juostiin hyppyrata, joka oli varsinaista kieputusta. Parhaimmillaan mentiin kolme estettä melkein suoraan, ennen kuin piti tehdä välistäveto, väistää väärää putken päätä tms. Kyllä olin onnellinen, että sain tutustua rataan ajatellen Pirreä! Ei siinä sinänsä mitään, oltais saatettu selviytyä radasta Riinankin kanssa, mutta huomattavalla epätodennäköisyydellä. Olisin joutunut käskemään sitä niin kovaa, että oltais pysytty oikealla radalla. Riinalle kun noiden väärien putkien ohittaminen on aikamoinen haaste vielä tässä vaiheessa. Pirre taas on joutunut ohittamaan niitä jo niin monta kertaa, että sille on isompi palkka tehdä toiveitteni mukaisesti kuin valita esteet itse. Jo tutustuessa olin siis täynnä itseluottamusta, joka vain kasvoi kun hain Pirren häkistä. Mun pikkuinen, joka osaa niin pienellä vinkillä tehdä oikeat ratkaisut. Enkä tosiaan luottanut Pirreen turhaan. Tuloksena oli hieno nolla ja sijoitus kolmas. Palkintona oli kaikenlaista koiramaista ja Pirrelle tietty ylimääräisiä suukkoja ja rapsutuksia.

Toka rata oli agilityrata. Se oli suoraviivaisempi, muttei silti mikään läpijuoksurata. Hyvä olo oli päällä radalle lähtiessä, mutta… En varmaan koskaan opi olemaan kääntämättä vähän päätä siinä vaiheessa, kun Pirre on tulossa eka riman yli. Kolnks, rima putosi. Eihän siinä muu auttanut kuin jatkaa rataa. Onneksi tuollaisen saa hyvin mielestä pois, kun ajattelee sitä minkä koira ansaitsee. Ei ole mitään syytä antaa sille palautetta aiheesta, kun itse tietää tilanteen herkkyyden Pirren kanssa ja itse mokaa. Eli rata vaan täysillä loppuun, hyvällä mielellä ja rytmillä, ihan kuin olis nolla alla. Takakaarteessa Pirre kaatui. Vielä neljän esteen päässä, kepeillä näin, että sillä raasulla oli suu täynnä hiekkaa. Siitä huolimatta neiti pujotteli topakkana sellainen ilme kasvoillaan, että kyllä se hiekka pois karisee, kun tarpeeksi kovaa juoksee. Meinasin alkaa nauraa sitä kesken radan. (Ei olis ollu eka kerta kun olisin hihitellyt radalla juostessa.) Seuraavan mutkan jälkeen jäin kuin nalli kalliolle. Pirre otti sellaisen spurtin keinulle, että jäin hetkessä siitä jälkeen. Kyllä riittää pienessä mummelissa virtaa! Eka riman takia menetettiin piirinmestaruus kakkossija. Se tuntuu pieneltä siihen verrattuna, miten paljon hyvää mieltä tuo rata muuten sai aikaan :)

Agiradan eka riman merkitys väheni seuraavalla radalla entisestään. Oli vuorossa joukkuekisa. Meillä oli sama joukkue kuin SM-kisoissa: Nekku, Rosso, Tilda ja Pirre. Siinä tietenkin väännettiin sitä vanhaa vitsiä, että kolme ekaa kun tekee nollan niin viimeiselle jää huolekseen vain ajan parantaminen. Oltiin joukkue nro 4. Joukkueiden ykköskoirat juoksivat ensin, sitten kakkoskoirat jne. Kun joukkueita oli niin vähän (minejä ja medejä viisi, makseja seitsemän), ei viimeisten koirien järjestystä käännetty. Nekku starttasi ekana, tuloksena hieno, nopea nolla. Se olikin se, mitä parin taidot huomioiden saattoi odottaa. Sitten Minna ja Rosso. Minna itse oli huolissaan Rosson jaksamisesta, epäilin sen vaan hidastuvan joukkuekisaan. Mutta Rosso paineli niin kuin kaksi edeltävääkin rataa tehden upean nollan, alle ihanneajan. Saman tekivät Martina ja Tilda. Olin niin helpottunut ja iloinen, että Pirren kanssa oli oikein erityisen hienoa lähteä ankkurina radalle. Toki päässä jyskytti, että nolla on pakko tehdä, kun muutkin ovat tehneet. Ja nollahan sieltä napsahti! Nopea sellainen! Sillä hetkellä oli myös täysin selvää, että napsahti myös joukkuemestaruus. Medit tekivät vielä saman perässä. Koko joukkueelle nollat ja mestaruus. Maksien tulos joukkuekisassa oli 25, ja he jäivät siksi neljänsiksi.

Tässä kärkitulokset mestaruuskamppailuista.

Minit:
1. Parson Esme & Ari Rastas, HSKH -18,95
2. Shelam Nekku & Sini Eriksson, KKK -16,35
3. Shelam Hippi & Nadja Böckerman, KKK -13,72

Medit:
1. Kromfo Urkki & Nina Sundell, KKK -14,58
2. Espves Vimma & Hanna Haataja, JAU -11,43
3. Parson Tuikku & Sari Puusaari, HSKH -10,23

Maksit:
1. Belpat Ninja & Juha Orenius, AST -15,58
2. Belpat Carmen & Anna Orenius, AST -13,41
3. Pumi Rölli & Janne Pukkila, BAT -8,01

Joukkuemestaruudet

Minit:
KKK joukkueella
Shelam Nekku & Sini Eriksson -8,91*
Kääsna Rosso & Minna Viitanen -4,78*
Jackru Tilda & Martina Stjernberg -0,14
Shelam Pirre & Anu Rajaheimo -9,13*
yht. -22,82

Medit:
KKK joukkueella
Kromfo Urkki & Nina Sundell -12,70*
Koohon Robi & Jari Laitinen -9,93*
Shelam Sonic & Sini Eriksson -11,68*
Kesvil Fanny & Emma Vasko -6,30
yht. -34,31

Maksit:
Lägi joukkueella
X-rotu Dixie & Elina Kukkasjärvi -2,86*
Pumi Dali & Pertti Leppänen -4,11*
Belpag Easy & Jukka Hölsö HYL
Lappor Hiisi & Petteri Väinänen -2,61*
yht. -9,58

Sillä välin kun Kirkkonummella kisattiin agilityssa, oli Porvoossa käynnissä koiranäyttely. Riina lähti sinne yhdessä äidin, isän ja Ailan kanssa. Myös Ilona ja Geena pääsivät näyttäytymään kehiin. Ilona sai EH:n ja sijoittui nuortenluokassa neljänneksi. Riina sai ERI:n ja oli avoimen luokan kolmas. Geena oli porukassa päivän tähti. Se oli ROP veteraani ja PN kakkonen saaden vara sertin. Geenalla taitaa alkaa nyt ihan uusi näyttelyura, kun eka näyttely vuosiin toi näin hienon tuloksen :)

Kun illalla viimein pääsin kotiin, siistiydyin pikaisesti ja lähdin naapuriin Jessican luokse. Siellä oli porukkaa laulamassa Sing Staria. Ilta kului mukavasti, vaikka laulaessani säälinkin vähän kavereiden korvia. Melko pian väsähdin kuitenkin niin, että oli pakko lähteä kotiin nukkumaan.

Eilen käytiin äidin kanssa koiralenkillä ja lähdettiin sitten puolukkametsään. Marjastuksen jälkeen lähdin vanhempien luokse niitä puhdistamaan. Äiti ja isä maalasivat taloa sillä välin. Pakkasessa on nyt kahdeksan litraa puolukkaa talven varalle, ja äidillä lähes saman verran.

Mökkeilyä gastrula-vaiheessa

Pari lomapäivää mökillä tuntui ihanan rentouttavalta. Ei tarvinnu tehdä mitään, mutta saattoi silti puuhata mitä mieleen tuli. Maanantai-iltana paistoi jopa aurinko. Löydettiin pari litraa kanttarelleja, jotka sitten paistettiin nuotiolla. Jälkiruuaksi piti tietenkin tehdä lettuja. Puolukat olivat siinä ja siinä, ettei niitä ihan viitsinyt poimia. Päivä tai pari aurinkoa tekis niille varmasti ihmeitä. Sen verran sain niitä kuitenkin, että lettujen kanssa sai tuoretta puolukkasurvosta.

Koirilla oli mukavaa. Saivat lenkkeillä ja leikkiä. Kun luin kirjaa tai otin päikkärit, ne käpertyivät viereen unilleen – suloiset pienet. Väillä Riinan piti tappaa työrukkasta. Se sitten lentelikin ympäriinsä. Välillä, kun takan luukut olivat auki lisätessäni puita, pelkäsin sen lentävän takkaan. Koiraat myös vahtivat pihaa linnuilta ja muilta hurjilta villieläimiltä. Ne mm. ajoivat oravan korkealle puuhun. Sieltä se sitten säksätti, että keitä ******* te olette ja millä oikeudella täällä tahtia määräätte. Sen olis varmaan tehny mieli heittää koiria kävyillä. Pari haukahdusta myöhemmin se katsoi parhaaksi istua hiljaa oksalla ja vain katsella koiria. Toki käskin koiria pois, mutta eihän ne muuta kuin kävivät tarkistamassa että vieläkö se vaan puhdistaa sieniä.

Mökillä sai tosiaan lämmittää. Ulkolämpötila pysytteli 10-11 asteessa, joten takassa oli tuli aamuin illoin. Kun sääennusteessa luvattiin sadetta, päätin eilen, että on oikea aika lähteä kotiin. Lähtöpuuhat oli mukavampi hoitaa kuivemmalla säällä.

Riinan tiineydestä ei vielä ole varmoja merkkejä. Se on aivan oma hassu itsensä. Nyt ollaan vuorokaudessa 15, joten eipä se ihme olekaan. Hedelmöittyneet munasolut ovat jakautuneet ja kehittyneet morula- ja blastula-vaiheiden kautta gastrulaksi. Tähän asti ne ovat kelluneet kiinnittymättöminä kohtuontelossa, mutta näihin aikoihin ne asettuvat tasaisin välimatkoin kohdun limakalvolle. Hermoston kehitys on jo alkanut. Tällä hetkellä pennut näyttävät sunnilleen tältä:



Viime viikolla alkoi Kirkkiksen sählyvuoro. Tai itse asiassa sählyn perjantaivuoro. Sunnuntain sählyt Gesterbyssä alkavat vasta syyskuun puolella. Oli ihanaa päästä pelaamaan koko kesän tauon jälkeen. Kesällä ei oikein päästy lentopalloilemaankaan, kun porukka ei siitä tänä vuonna oikein innostunut. Kolme-neljä ihmistä on näillä meidän taidoilla vähän pieni porukka pelaamaan biitsiä. Mutta sählyyn onneksi on tulijoita :) Meitä oli viime perjantaina jopa kahdeksan Luoman koulun pienessä salissa. Tältä viikolta peli onkin sitten peruttu, että jaksetaan juosta seuraavan päivän piirinmestaruuksissa. Vähän olen kyllä sitä mieltä, että jos nyt yhden sählyn jälkeen ei jaksa juosta, niin sitä suurempi syy olis tulla pelaamaan. Jos ei sitten tällä viikolla, niin jatkossa. Ensi viikolla sitten sählätään. Heh, ennen kaksipäiväisiä Syysskaboja :D

Cockerikoulutusta Purinalla

Vietin tänään Ninan kanssa sadepäivää kouluttamalla Cockerspanieleita Purinalla. Brita haki meidät kotoa aamu kahdeksalta. Koirat pääsivät mukaan, kun tuntui kurjalta jättää niitä yksin kotiin. En sitten tiedä oliko niillä siellä mukavampaa, kun eivät päässeet radalla. Ainakin saivat maistaa vähän pitsaa. Niin ja Riina rapsutuksia. Sen mielestä oli mahtavaa, kun se ruokatauolla löysi useampien vieraiden jalkojen joukosta kahdet tutun hajuiset. Brita ja Nina kun treenaavat samassa Haisuli-ryhmässä Rintun ja minun kanssa. Eihän se treeneissä käy samalla tavalla ihmisiä tervehtimässä - korvat takana, häntä heiluen, vasten hyppien ja naama loistaen. Treeneissä treenataan ja tuttujen suoritukset haukutaan. Pirren mielestä siellä saattoi tohottaa ihan normaalisti.

Cockeri-ihmiset olivat mukavia. He tekivät tosissaan töitä koiriensa kanssa, säilyttäen samalla positiivisuuden. Sellaisessa ilmapiirissä ei päivä edes tuntunut pitkältä. Niin taipuivat cockeritkin pienille teille, etten olis etukäteen osannut arvata että ihan pienille. Kaikki palkkasivat kiitettävästi koiria, mikä oli varsin erityistä ja hienoa! Ohjauksiin tuli reilusti lisää rohkeutta, samoin kuin luottamusta itseen ja koiraan. Toivottavasti liikkuminen, rohkeus ja luottamus säilyvät jatkossakin.

Nyt ollaan väsyneinä kotona. Koirat nukkuvat tyytyväisinä. Tyytyväisinä siitä, ettei niiden tarvi enää lähteä käymään kaupassa ;)

Näyttelytouhuja ja tiineyden seurantaa

Käytiin viime lauantaina Kouvolan raviradalla näyttelyssä. Vettä satoi. Välillä tihutti, välillä sitä tuli melkein kaatamalla. Onniteltiin useampaan kertaan itseämme rotuvalinnasta: ei tarvinnu niin stressata turkin suhteen. Kun turkin pitää olla sään kestävä, niin sade ei paljon haittaa.

Näyttelypaikalla tavattiin Lea ja Riitta. Lealla oli mukana Riinan puolisisko Bonnie ja Riitalla Riinan isä Esko. Bonnie näyttäytyi samassa luokassa äidin ja isän Ilonan kanssa. Ilona pomppi kehässä kiinni äidin reiteen ja takapuoleen esitellen samalla kaikki mahdolliset askelkuviot, tuloksena H. Esko, Bonnie ja Riina saivat ERI:t. Riina sijoittui luokassaan toiseksi. Patriciakin oli näyttelyssä borter Roxyn kanssa. Tämänkertainen tuomari ei ollut osannut arvostaa Roxyn kauneutta, ja se oli saanut EH:n. Shelttikehän loputtua käytiin Patrician kanssa kahvilla. Oli kiva vaihtaa kuulumisia ja päästä hetkeksi lämpimään ja kuivaan.

Näyttelystä jatkettiin matkaa mökille. Lauantaina saunottiin ja uitiin. Sunnuntaina kerättiin koiralenkillä vajaa pari litraa kanttarelleja ja paistettiin lettuja ja makkaraa. Kunnon mökkipuuhaa, ihanan rentouttavaa. Oli mukava käydä, vaikka jo seuraavana päivänä pitikin lähteä kotiin.

Keskiviikkona oli KKK:n mätsäri. Osallistujia oli satakunta. Kaikki Sopuriinalaiset osallistuivat, vaihtelevalla menestyksellä. Sopu ja Ilona saivat siniset nauhat ja putosivat sitten sinisten kehässä jatkosta. Riina sai punaisen, mutta putosi punaisten kehässä jatkosta. Pirre, varsinainen näyttelytähti, oli tällä kertaa se joka pärjäsi. Se sijoittui veteraaniluokassa kolmanneksi. Ilta oli oikein mukava, vaikka myöhään menikin.

Riinan astutuksista on nyt kulunut viikko. Aika on kulunut hitaasti. Olen miettinyt sitä, että voisikohan koiralle tehdä raskaustesti. Ostaisi apteekista sellaisen ihmisille tarkoitetun, tuikkaisi koiran pyllyn alle kun se pissaa, ja jännittäisi sitten että tuleeko raitaa ja minkä väristä. No, yritän kuitenkin malttaa vielä kolme viikkoa. Kahden viikon kuluttua Riinan voisi jo viedä ultraan, mutta kolmen viikon kuluttua tulos on luotettavampi. Voi auttakaa mua kestämään sen aikaa!

Juoksuaikaa, astutusta ja Timon treenejä

Nyt on sitten Riina astutettu, kahdesti ja onnistuneesti, 13. ja 14.8. Vuorokaudet olivat 11 ja 12. Molemmat astutukset menivät siis hienosti. Riina oli kamalan kiltti. Molemmilla kerroilla se sanoi kertaalleen au, eikä sitten muuta. Kun ne olivat Waden kanssa kiinni toisissaan, Riina näytti lähinnä kaipaavan jotain luettavaa. Sen jälkeen pitelin Riinaa hetken pylly ylöspäin, että tavara pysyy varmasti sisällä, ja sitten autoon ettei pääse pissalle.

Eran ja Jarin kanssa juotiin teetä ja rupateltiin. oli mukava jutella kaikessa rauhassa. Samoin oli kiva nähdä Elias pitkästä aikaa. Poika on kasvanut ihan hurjasti! Kiti-pieni yllätti hyppäämällä syliin, kun istuttiin teekupposten ääressä. En tosiaankaan osannut odottaa siltä sellaista. Se jopa köllötti siinä hetken selällään. Voi että ne ovat Nuu-pennun kanssa samannäköisiä, ihan kuin peilikuvat. Nuu hurmaa mut joka kerta olemuksellaan. Se on ihanan avoin ja reipas, paljon äitinsä kaltainen. Milli taas tuli pöydän alta tökkimään kuonollaan polviin, että vois vaikka vähän rapsuttaa. Osasi katsoakin niin kauniisti. Ja Wade on tietysti ihana, kuinkas muuten. Kyllä sen vaan koirista huomaa, missä niitä on pidetty hyvin.

Viime viikolla käytiin kahdesti Timo Rannikon luona treenaamassa. On se jännä, miten samat asiat, joita osaa omalle ryhmälle kouluttaa, voi olla omien koirien kanssa vaikeita. Timo sai vääntää muutaman jutun rautalangasta, ennen kuin onnistuin. Mutta onnistuin siis lopulta kuitenkin. Timo on hyvä kouluttaja. Positiivinen, pitkäpinnainen ja tietää mistä puhuu. Treenaaminen on mukavaa ja siitä saa paljon irti. Näiden treenien pohjalta pääsee taas hyvin eteenpäin. Kiitos Timo!

Päivityksiä kesältä: Juhlia, kisoja ja juoksuaikaa

Kun tulin lähdin Saarilta kissaketykeikalta, menin suoraan Venäläiselle kentälle katsomaan Kirkkiksen omia kisoja. Unohdin ilmoittautua kisoihin, joten ei muuta kuin turistiksi paikalle. Poishan ei voi jäädä, ei kokonaan. Siinä sivussa olin tehnyt suklaakonvehteja, leiponut marja-juustotortun ja askarrellut kortin Niemen Anun tupareihin. Kisoissa vielä keräiltiin nimiä siihen korttiin. Kävin välillä vaihtamassa vaatteet iltaa varten ja palasin kisapaikalle. Voitte varmaan kuvitella miten outoa on, kun on normaaleissa arkivaatteissa korjaamassa putken asentoa. Samalla sovittiin, että Riina tulee sunnuntaina nollakoiraksi kolmosten radoille. Samalla Tuula tapaisi Riinan ja näkisi miten se toimii radalla.

Ilta Anun ja Karin luona oli mukava. Päästiin aloittelemaan melko myöhään, kun kisat venyivät. Vasta rempattu paritalo on aivan ihana. Ja tutulla porukalla oli tietenkin hauskaa. Lahjaksi veimme K-Raudan lahjakortin. Sillä ostettiin kuulemma naulakot kodinhoitohuoneeseen.

Sunnuntaina menin heti aamusta kisapaikalle. En ollut ilmoittautunut töihin, mutta ajattelin, että ehkä siinä voi avuksi jotain tehdä. Yleensä jotain pientä puuhaa löytyy, ja niin nytkin. Vuorottelin ilmoittautumisessa ja toimistossa. Puolen päivän jälkeen lähdin hakemaan Riinaa. Koirat olivat palailleet edellisenä päivänä mökkireissulta, ja olivat äidin ja isän luona. Kun ne toipuivat tapaamisen ilostaan, alkoi Riina pestä hännänalustaan. Pitihän se tarkistaa, vaikka juoksun piti alkaa vasta puolentoista viikon kuluttua. Ja siellä se oli, eka pisara! Ei muuta kuin äkkiä soittamaan Eralle, että onko Wade tavattavissa reilun viikon kuluttua. Ja onhan se.

Äiti lähti mukaan kisapaikalle, jossa sitten nollakoiraksi vaihdettiin Pirre. Tuula tuli parkkipaikan reunalle tapaamaan Riinaa. Tapaaminen meni mukavasti: Riina tykkäsi Tuulasta ja Tuula Riinasta. Kauan tytteli ei niisä saanut touhuta, ettei levitä hajuaan pitkin kisapaikkaa.

Kolmosille oli tarjolla kaksi rataa, ja saatiin lupa tehdä molemmat. Eka rata meni loistavasti. Jos oltais oltu kisassa mukana, oltais voitettu rata 1,6 sekunnin erolla seuraavaan. Vaan kun ei oltu, niin voiton vei Nekku. Toka rata ei sitten mennytkään yhtä hienosti. Ennen radan puolta väliä alkoi henkeä ahdistaa. Osa keskittymisestä meni hengittämiseen, ja siitähän seurasi tietty kaksi virhettä. Pirreä se ei toki haitannut, sen mielestä oli tärkeintä päästä juoksemaan. Hyvä mieli jäi molemmille.

Tuloksia molemmilta kisapäivliltä löytyy täältä.

Kesän päivityksiä: Kissaketynä

Kesän aikana olen käynyt kahdesti hoitamassa Saarten bengalinkissoja. Eka kerta oli Juhannuksen aikaan, jolloin pennut olivat vajaan kahden viikon ikäisiä. Toinen kerta oli karsintojen jälkeisellä viikolla. Siloin pikku otukset olivat seitsemänviikkoisia.

Eka kerralla Susi ja Torokin olivat paikalla. Pirre ja Rinttu tulivat mukaan. Tytöillä riitti kissoissa ihmettelemistä. Pirre oli enemmän oma itsensä, vaikka ymmärsi kyllä vähän varoa. Riina taas ei oikein osannut vapautua koko aikana. Se kurkki aina, että tuleekohan tuon nurkan takaa kissa, ja luikki tarvittaessa pakoon. Viimeisenä päivänä se oli jo vähän rohkeampi ja uskalsi sentään samaan huoneeseen kissojen kanssa.

Toisella kerralla hoidettavana oli vain kissoja, kaikki koirat olivat lähteneet mukaan lomailemaan. Pirre ja Riinakin pääsivät lomailemaan mökille äidin ja isän kanssa. Kissanpennut olivat kehittyneet huimasti. Tuntui ihan käsittämättömältä, että miten sen ikäinen kissa voi osata hypätä pöydälle, kun koirat ovat saman ikäisinä vielä niin kömpelöitä. Yhtenä aamuna, töistä tullessa, olivat kissat järjestäneet pienen yllätyksen. Neljästä pennusta kolmea ei löytynyt mistään. Tiesin, että eivät ne ole keittiöstä mihinkään päässeet, kun ovi oli kiinni koko yön. Pentuja ei löytynyt pesästä, ei hiekkalaatikosta, eikä tullessani auki olleista laatikoistakaan. Katsoin muutkin laatikot varmuuden vuoksi. Seuraavaksi tarkistin, etteivät aikuisten kissojen mahat pömpötä, etteivät ole popsineet pikkuisia. Naurettava ajatus, myönnän, kun ovat olleet yhdessä jo pitkään eikä missään näkynyt verta tms. Päätin kokeilla koiramaista temppua: aloin laittaa kissoille ruokaa. Ajattelin, että ehkä ne kertovat maukumalla missä ovat, jos nälkäisinä kuulevat ruokaan liittyviä ääniä. Ja niinhän ne maukuivat. Aikaisemmin sulkemani laatikon takaa. Siellä ne olivat olleet piilossa, mistä syystä sinne olivatkaan menneet. Seikkailunhalusta kai. Avasin laatikon, ja sieltä niitä alkoi tupsahdella. Vähän hämmentyneen näköisinä, mutta ei niillä mitään hätää ollut. Ja ruoka maistui.

Muutaman päivän hoitoreissun jälkeen lähdin kotiin. Jalat ja kädet enemmän tai vähemmän täynnä pieniä kynnen jälkiä, mutta onnellisena siitä että sain hoitaa pienokaisia.

Kesän päivityksiä: Karsinnat

Karsintaviikonloppu takana. MM-kisohin pääsen turistina…

Tänä vuonna ei radoille löytynyt samaa potkua kuin vuosi sitten. Tulihan siellä parit nollat tehtyä, mutta enemmän niissä oli pakkonollan makua. Ihan onnistuneita paikkoja radoilla oli mukana, ja paljosta jäi ihan hyväkin mieli. Mutta kun sunnuntaina iltapäivällä katseli tuloslistaa, niin kyllä mieleen hiipi ajatus siitä, että miksei sitä saanut itsestään nipistettyä vähän enemmän. Lauantain eka rata varsinkin oli sellanen, etten yleensä edes epiksissä löysäile niin pahasti. Ihan kuin oltais oltu sunnuntailenkillä! No, näin tänä vuonna, ja ensi vuonna sit uudestaan. Sitä paitsi, tänä vuonna ei olis edes ollut paljon iloa joukkueeseen pääsystä, noin niin kuin matkailun kannalta. Tänä vuonna MM-kisat kun ovat Helsingissä ja PM-kisa Norjan Hamarissa. Viimevuonna taas MM:t käytiin Hamarissa ja PM:t Vantaalla. Eli ens vuonna sitten, kun päästään katsastamaan uusia kisapaikkoja.

Joukkueisiin valikoitui hyvät koirat.

Minit:
1. Päivi Männistö & lägpys Leila, LEVEK
2. Janne Karstunen & borter Toffee, BAT
3. Anna Ström & shelam Elli, HU-PU
4. Miia Anttila & kääpin Daisy, ATT
5. Hannu Männistö & koohon Neta, YLIKS
6. Hanna-Lena Väätäjä & borter Ilona, TORKK

Medit:
1. Jari Suomalainen & koohon Frodo, RIMA
2. Sami Oksa & koohon Luka, RIMA
3. Rauno Virta & novnou Leija, ATT
4. Anu Niemi & kromfo Viima, KKK
5. Mari Kaplas & mudi Saima, OKK
6. Nina Sundell & kromfo Urkki, KKK

Maksit:
1. Jaakko Suoknuuti & borcol Zen, LAW
2. Jouni Orenius & borcol Yoko, TSAU
3. Mikko Aaltonen & belpat Ava, OKK
4. Sari Vähäniitty & borcol Iiro, HAU
5. Niina-Liina Linna & borcol Rhett, LAW
6. Jenni Lehtinen & belpam Dingo, TSAU

Kaikkien luokkien kolme ensimmäistä edustavat Suomea MM-kisoissa 26.-28.9. Helsingin jäähallissa (Nordenskjöldinkadulla). Neljänneksi tulleet ovat varakoiria, ja pääsevät ilmeisesti nollakoiriksi noihin isoihin karkeloihin. Sekin on upea tilaisuus, saavat varmasti ansaitsemansa kannustukset kotiyleisöltä. Neljä ensimmäistä paria matkustavat Norjaan PM-kisoihin lokakuussa. 5. ja 6. sijoittuneet on varalla Norjan reissulle.

Näissä joukkueissa jyllää kokemus. MM-edustajista kaikki yhdeksän ovat edustaneet Suomea aikaisemminkin kansainvälisissä arvokisoissa. Jannella on niistä ajoista vaihtunut koira, mutta se ei menoa haittaa. Niin vakuuttavaa on näyttö ollut pitkin kesää. Nelosina onkin sitten pareja, jotka eivät ole kansainvälisissä arvokisoissa vielä olleet Suomea edustamassa. Kaikki kolme tosin ovat vakuuttaneet kansallisilla kentillä huippusuorituksillaan. Medien Anu ja Viima kävivät kesällä Ruotsissa ja Tanskassa hakemassa tuntumaa, ja se reissu kannatti. Tuliaisina oli erinäisiä titteleitä ja hyvää kokemusta. Viitosista ja kuutosista vain Hannu ja Neta ovat minulle uusia nimiä, tosin koikkeripiireissä heidätkin varmaan tunnetaan. Odotettavissa on siis jännittäviä hetkiä niin Suomen kuin Norjan kisoissa.

Täytynee alkaa tarkistella tuota Suomi-krääsäosastoa :)

Pirre sijoittui jaetulle 11. sijalle ystävänsä Nekun kanssa. Riina ei osallistunut lainkaan näihin karkeloihin pennutussuunnitelmien takia. Halusin säästää omaa päätäni yhden koiran kanssa kisaamiseen ja jättää Riinan suhteen turhat jossittelut pois. Riinahan itse oli tästä ratkaisusta aivan eri mieltä ;)

Kiitos, Aila, ketyilystä. Olet vähintään kullan arvoinen!

Päivityksiä kesältä: Äsämmät

Olipa taas mukava viikonloppu. Lauantaina poltin naamani ja sunnuntaina hytisin vesisateessa. No, vitsi vitsinä, vaikka totta toinen puoli. Agilityn SM-kisat käytiin siis tänä viikonloppuna Varkaudessa. Lähdimme seurakaverini, toisen Anun, kanssa Varkautta kohti perjantaina puolilta päivin. Kisapaikka katsastettiin tietenkin välittömästi, ja todettiin hyväksi. Teltat ja häkit pystytettiin valmiiksi viikonloppua varten. Normaalit kuviot siis.

Lauantai oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Pieni tuuli vähän viilensi ilmaa, mutta kaiken kaikkiaan oli varsin kesäistä. Kisattiin joukkueiden ja seurojen mestaruudesta. Pirre oli mukana KKK:n mini-joukkueessa, ja lähti ensimmäisenä radalle. Pirren tulos oli 0 aikaan -6,15. Pirre kompuroi mutkaputkessa. Iso osa radasta meni sen jälkeen vähän normaalia hitaammin, kunnes loppusuoralla Pimpula taas kiihdytti täyteen vauhtiin. Seuraavana starttasi Martina Stjernberg & Jack Russelin terrieri Tilda tehden virheettömän radan. Pieni ihanneajan ylitys toi tuloksen 1,33. Heidän jälkeensä vuorossa oli Minna Viitanen ja kääpiösnautseri Rosso teki hienon nollaradan aikaan -2,78. Ankkurina startannut sheltti Nekku teki Sini Erikssonin kanssa joukkueen kovimman nollan aikaan -7,39. Yhteistuloksella -16,32 saimme joukkue hopeaa! Kisan voitti Tornion TORKK ja kolmanneksi tuli Järvenpään JAU. Medeissä KKK sijoittui kuudenneksi tuloksella 10 ja makseissa viidenneksi tuloksella -35,97. Maksien voittajan LAW:n nopeus oli ylivoimainen, kolmen koiran yhteistulos oli -56,01. Niin ja aurinko siis paistoi koko päivän niin, että vaikka kuvittelin lisäileväni aurinkovoidetta yhtenään, pääsi tuo naama silti vähän punertumaan.

Tänään kisattiin yksilömestaruuksista. Vesisateessa. Välillä satoi kaatamalla, kuten esim. silloin, kun Pirren vuoro oli juosta hyppyrata. Kolme rimaa putosi. Lopussa en enää jaksanut korjata Pirren linjaa, vaan päästin sen valumaan ja hyppäämään vika esteen väärin päin. Riina teki ennen Pirreä hienon nollan, jolla olimme kolmansina eka radan päätyttyä. Eroa kärkeen oli vajaa sekunti. Finaaliradan eka hypyllä Riinan ponnistus jotenkin luisti, ja Tiina törmäsi päin ensimmäistä rimaa. Sen seurauksena se juoksi kakkosesteen ohi luokseni sen näköisenä, että ”Näiksä mitä se rima teki? Yritti mut kampata! Outoa!”. No, siitä jatkettiin sitten sen kympin kera eteenpäin. Jo seuraavassa mutkassa päästin Tinttulaisen valumaan, ja sehän sujahti putken väärään päähän niin että viuhuna kävi. Jatkettiin rataa niin kuin mitään ei oliskaan käynyt. Melkein koko viikonlopun kohokohta tuli seuraavana: 90 asteen kepeille meno, avokulma, vauhtia, joo olihan sitä. Ykkösvälistä näkyi suoraan A:n alastulo. Ja ei kun sukkana sisään! Loppu rata menikin sit tosi hienosti. KIITOS KAVERIT (toki muutkin) kannustuksesta, olette ihania kun jaksatte huutaa mut vireseen. Sini ja Nekku olivat parhaita Kirkkiläisiä sijoittuen neljänsiksi. Medien paras Kirkkonummelainen oli Jari Laitinen ja koikkeri Hugo. Makseista finaaliradalle pääsi vain Christa Savolainen groenendael Daran kanssa.

Hermoilua, hermoilua, ja ihana Anun ikioma agility survival pack 2008

Tänään meni treenit niin penkin alle kuin ikinä voi. Hermostuin treenikavereille hoputtamisesta ja rimojen liian aikaisesta nostamisesta (Riinalla oli rata kesken, kun rimoja nostettiin meidän edestä). Tiedän ettei niillä ollut sen kummempaa tarkoitusta, mutta kun sopivasti harmittaa jo valmiiksi, niin tulee sitten reagoitua liikaa. Kaiken huipuksi hermostuin Riinalle, kun se ei voinu tulla käteen ei sit millään. Koko ajan piti hakea viereisiä esteitä. No, nakin kanssa siitä selvittiin, ja uusinta ilman nakkia meni ihan hyvin. Alkaa tää oma olotila käymään niin hermoille, että siitä varmaan heijastuu ohjaukseen enemmän kuin ymmärrän. Rannikon Timo oli meitä kouluttamassa tiistaina. Silloinen pieni juttuhetki rauhoitti tietyllä tavalla kummasti mieltä. Olen nyt yrittänyt miettiä Timon sanoja, ja niistä on kyllä apua.

Se on kumma, miten ihmisten sanomisilla on välillä paljon merkitystä. Se voi olla pidempi juttutuokio tai vaan puolikas lause, mutta vaikutus voi olla huikea. Eikä niitä tilanteita tiedä etukäteen. Ihminen voi olla vaikka kuinka merkityksellinen tai ihan tuntematon. Sanat voivat tulla keskustelussa tai ne voi kuulla ohimennen jostain. Positiiviset viestit vaan täytyy osata poimia itselleen ja negatiiviset jättää tilanteen mukaan omaan arvoonsa. Timon kanssa tilanne oli ilman muuta positiivinen.

Reeneistä tullessa äiti nappasi meidät kyytiin ja poikettiin Heidin luona. Jo alku viikosta oli puhe, että pitää nähdä ennen kisoja, kun minua odottaa jokin. Se jokin oli uskomattoman hieno Anun ikioma agility survival pack 2008, jota Heidi oli Kanttulan Fun Clubin puolesta koonnut pitkin kevättä. Siitä asti, kun Rittulainen nousi kolmosiin. Laatikosta löytyi vaikka mitä: mehua, suklaata, hedelmäkeittoa, koirankeksiä, B-vitamiinia (kuulemma parempaa kuin olut tietyissä tilanteissa), vesipullo, Anu –muki, muovirasioita, mittakuppi, pyyhe, sukat ja lisää herkkua koirille. Kaikenlaita, mitä voi kisoissa kaivata. Mukana oli iso kortti, johon oli kaavailtu mahdolliset tilanteet, joissa noita voi tarvita. Itse saa toki myös käyttää omaa harkintaa. Yllätyspaketti piristi ihanasti apeaa mieltä. Juotiin siinä teetä ja rupateltiin tovi, ennen kuin lähdin koirien kanssa kotiin.

Huomenna olis lähtö puolilta päivin. Aamulla pitää laittaa vielä viimeiset tavarat. Jossain vaiheessa matkan varrella Olli-lääkäri soittaa uudelleen nieluviljelyn vastauksesta. Tänään se oli vielä epäselvä, oli laitettu jatkoviljelyyn. Etsin äsken netistä hotellia lähimmän apteekin, että voin sitten antaa numeron Ollille. Jotain avaavaa aion vähintään toivoa, oli viljelyvastaus mikä tahansa. Pääasia tässä vaiheessa on, että koirat ovat kunnossa.

SM-kisaa, allergiaa ja pyykkäystä

SM-kisat lähestyy. Ja ressiä pukkaa. Pirre loikkasi viime torstain kisoissa puomin kontaktin. Onhan ne olleet vähän niin sun näin, mutta että niin törkeä loikka. Eilen treeneissä molemmat koirat pörräs omiaan, ja minä kans. Ei mitään yhteistä säveltä koko jutussa. No joo, molemmat meni kauniisti kahden putkenpään ohi ahtaassa paikassa, eikä yritystäkään putkeen. Se oli hienoa. Huomenna olis vielä treenit, mutta en taida pystyä treenaamaan.

Kerrankin toivon, että tätä sadetta jatkuis. En muista koska olis siitepölyallergia ollu näin pahana. Ääni on maassa kuudetta päivää, yskittää, nenä vuotaa, hengästyttää… Töissä kun viime yönä vähän liikahti, niin sai yskiä paukuttaa kunnolla ennen kuin rauhoittui. Ihan yökötti välillä. Edes vanha kunnon ”älä yski, niin ei yskitä” ei auttanu. Kun yskäsyjä koitti pidättää, niin kahta kauheampana sai sen jälkeen jatkaa. Kävin helssaamassa päivystävää lääkäriä kotiin lähtiessä. Ei kuulemma kuulu mitään ihmeitä, pientä limarohinaa tasaisesti joka puolelta. Nielua halus sit vielä kurkata. (En olis halunnu näyttää, kun en ollu pessy hampaita ja hengitys varmaan haisi kamalalle.) Nielurisoissa kuulemma on vähän peitteitä. Ja ei kun nielunäytteen ottoon. Meinasin puklata kolmesti. Eka se tikku meni niin syvälle, sit oksetti pelkkä spaattelin, sen puulastan, suuhun laittaminen, ja sit kun vielä kaivettiin vähän lisää. Kyllä olis koko ajan yskittäny. Huomenna pitäis Olli-lääkärin soitella viljelyvastauksia. Kuulemma ei olis hyvä idea mennä äsämmiin, mutta ainakin pitää levätä jos aikoo mennä. Eli en sit oo töissä.

Kävin muuten viikonloppuna kouluttamassa JAUlaisia. Kaksi päivää ulkona auringossa, että oli ihanaa. Mukavia ihmisiä, hauskoja koiria ja hienoja pareja. Olivat ihanan avoimia kokeilemaan uusia juttuja. Tapasin pitkästä aikaa Virran Raunonkin. Rauno koulutti lauantaina toisella kentällä. Oli mukava vaihtaa kuulumisia.

Huomenna pitäis pestä vielä pyykkiä. Ainakin kahteen koneelliseen oli vaatetta menossa. Tai vajaitahan ne on, mutta onneksi on määräautomatiikka. Mä en osaa millään olla niin eko, että voisin esim. käyttää koko viikon vain punaisia, että tulis sit koneellinen punaista. Ja seuraavalla viikolla sit mustaa, sit sinistä, valkoista, vihreää… Turhamaisuuden takia en myöskään osta vain yhden värisiä vaatteita, vaikka välillä kyllä melkein siltä tuntuu. Senkin tiedän, että olen turhan tarkka siinä minkä värisiä saa laittaa samaan pyykkiin, äiti on siitä mulle moneen kertaan sanonu. Nyt sentään laitan jo siniset ja harmaat TAI vihreät samaan, mutten kaikkia kolmea missään nimessä. Ellei sininen ja vihreä ole sit valmiiksi harmaan sävyisiä. Perhana, miksen mä ole siivoomisen kanssa yhtä tarkka!

Kirkkiksen epikset

Olin tänään tuomarina Kirkkiksen epiksissä. Oli hauskaa.

Suunnittelin mölleille rada, jolla piti juosta. Rata ei ollut profiililtaan vaikea, vaikka joissain kohdissa olikin vähän väärää estettä tyrkyllä. Vaikeus tuli ennemmin pitkistä esteväleistä ja sen myötä vauhdista. Möllit tekivät niin hienoja suorituksia, että välillä meinasin vain unhotua ihailemaan parien menoa. Erityisesti mieleen jäi Hankolainen koikkeri, joka voittikin luokkansa. Niin upeaa menoa että! Hallittua ohjausta, sujuvasti etenevää menoa. Treeneissä on selvästi käyty muutakin kuin kavereita moikkaamassa. Voitto oli todella ansaittu.

Kun suunnittelin kilpailevien rataa, ajattelin että haluan sen olevan sujuva ja koiralle looginen. Se saa näyttää ulospäin vaikeammalta, mutta tutustuessa pitäisi huomata, ettei se ihan niin hankala olekaan. Halusin tilaa ja mahdollisuuksia käyttää erilaisia ohjaustekniikoita taitojen mukaan. Ja kyllähän sinne erilaisia ratkaisuja mahtuikin. Kilpailevissakin nähtiin todella hienoja ratoja. Erityisen onnellinen olen tietenkin äidin ja Sopun nollasta (juu, epävirallisissa voi olla vähän rikkoa sääntöjä...) ja palkintosijasta. Äiti on alkanut liikkumaan paremmin, ja sitä myötä Sopuun on tullut lisää vauhtia. Kiitos Jari ja Sonja, olitte antaneet äidille hyviä vinkkejä radalle :)

Hyvä mieli tuli myös siitä, että sain positiivista palautetta radoista. Oman ryhmäni kanssa treenataanki ainakin pari kuviota kilpailevien radalta. Ties vaikka tehtäis koko rata...

Tuloksia pitäisi löytyä kohta puoliin KKK:n sivuilta.

Pirre on ihana. On vaan.

Tämä viikko tuntuu kuluneen, yllättäen, ihan vaan koirien ja työn merkeissä. No joo, oli sentään maanantaina treffeillä, mutta muuten. (Niistä treffeistä ei ole sen kummempaa kerrottavaa.)

Tiistaina oli Pirren treenit. Kotimatkalla pysähdyttiin kaupassa. Ostin minttu Puffetin, josta lupasin Pirrelle sitä keksiosaa. Pirre, ei-tokokoira joka ei osaa seurata, seurasi kiltisti vieressä ja odotti omaa osaansa. Sehän ei siis kooooskaan ole saanut mitään, kun ollaan oltu kahdestaan reisussa, ei koskaan… Juttelin siinä äidin kanssa puhelimessa, ja yhtäkkiä huomasin syöneeni kaiken. Pirre vaan seurasi koko matkan kotiin hyvässä katsekontaktissa. Yritin korvata sen pettymystä antamalla molemmille koirille kotona vähän makkaraa.

Keskiviikkona kävin katsomassa maailman suloisinta Ranskabuldogin pentua. Mosse, 16vko, on työkaverini Hennan koira. Omat otukseni eivät kovin mallikelpoisesti käyttäytyneet, irvistelivät ja murisivat pentuparalle, kun se tuli lähelle. Onneksi se ei siitä niin kovin välittäny. Kyllä ne siinä yhdessäkin touhusivat, loppujen lopuksi. Illalla oli Rintun treenit ja koulutusvuoro, ja niiden jälkeen alkoi taas työyöt.

Torstaina treeneihin lähtiessä otin kukkaron mukaan ja sanoin Pirrelle, että jos menee hienosti, niin ostan korvausjätskin kotimatkalla. Pirre ymmärtää kaiken mitä sanon, ajattelee kuin ihminen ja osaa toimia ihmismäisen loogisesti. Hah, naura. Naura! Treenit meni hyvin, mitä nyt itse siinä Panacod-huuruissa ja edelleen vähän mahakipuisena löysäilin. Mutta Pirre teki osansa hienosti, paikkaili jotain mun juttuja ja sillee. Pysähdyttiin kaupassa ja ostettiin jäde. Samanlainen kuin tiistaina, ja nyt Pirre sai sitä keksiosaa. Ei menny tällä kertaa seuraaminen hukkaan.

Riinan pennutusjutut ovat olleet kovasti mielessä. Uros on valittu ja eka pentuvarauskin tullut. Nyt mietiskelen pennuille virallisia nimiä, jotka alkaa beellä. Jotain slangityyppistä olis kiva, sopis siihen ainoaan, joka on jo päätetty. Tai sit pitäis olla muuten vaan kivoja. Ehdotuksia otetaan vastaan. Niin, ja Bonanzaa ei kannata ehdottaa.

On Riinakin ihana, tietysti.

Väsynyttä agiliitoa

Eipä ole tullut vähään aikaan kisattua niin väsyneenä kuin tänään. Sinänsä ihan hyvää treeniä, vaikka järki tästä on kyllä kaukana. Takana on kolme yövuoroa, nyt vielä viimeinen menossa. Ihan heti en ilmoita tyttöjä kisoihin öiden välissä, ainakaan kahtena peräkkäisenä päivänä.

Tänään tehtiin hyviä ratoja. Harmi vaan, yhdellä Pirren radalla ja molemmilla Riinan radoilla putosi jokaisella yksi rima. Ja sitä jossittelua… Jos eka radalla rimat olis pysyneet, niin tytöt olisivat ottaneet kaksoisvoiton. Ja jos Riinan toka radalla rima olis pysyny, tytöt olisivat ottaneet kasoisvoiton :D Pirre teki vika radalla viikonlopun ainoan nollan ja voitti. Rinttu oli yli kolme sekuntia Pirreä nopeampi, mutta se rima. No, eivätpä ne ole viime aikoina pahasti kolisseet, joten tuskin on mitään kummempaa kuin laiskaa ohjausta.

Olen ihan tyytyväinen ratoihin noin muuten. Pirre kulkee, no, kuin pieni eläin. Ihanaa kun kisakaverilla on niin paljon kokemusta :) Sanoinkin sille ennen vika rataa, että kuule luottokoira, nyt tehdään se nolla. Mummelissa riittää virtaa, vaikka tuntuukin Riinaan verrattuna hitaalta. Ja onhan Riina sitä nopeampi. Askeleet ovat niin paljon pidemmät, että ihme jos jäisi Pirrelle ajoissa. Riinan kanssa oli ihana tehdä ratoja. Ei puhettakaan omapäisistä ratkaisuista, vaan paketti pysyi kiitettävästi kasassa. Ainahan sitä pientä hiomista jää, mutta pitää osata nauttia niistä osista rataa, jotka onnistuivat. Agiliito on ihanaa!

Tulokset löytyvät Kirkkiksen sivuilta.