Tekstit
No niin! Sain juuri tilannepäivityksen äidiltä. Vähitellen alkaa tapahtua. Riinan lämmöt ovat nyt laskeneet tasan 37 asteeseen. Se ei vielä petaa tms, vaan leikki vielä jokin aika sitten ulkona kepin kanssa. Kuulemma vähän kömpelösti, mutta vaikeaahan se ison mahan kanssa on ketterä olla.
Viime yön aikana lämpö laski 37,9 -> 37,3. Se oli puolilta päivin 37,6, ja nyt sitten on mennyt hujakasti alas. Huomisesta tulee jännä päivä, katsotaan joko saatais pieniä penneleitä :)
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
lauantai 11. lokakuuta 2008
Ihania päiviä
Onko outoa kirjoittaa blogiin omasta työstään? Fiilistellä sitä, miten ihanaa töissä on ollut? Varmaan on… Vaan kerronpa silti.
Torstaina oli valtakunnallinen vanhusten ulkoilupäivä. Apulaisosastonhoitajamme Tiina ehdotti, että veisimme porukalla muutaman potilaan ulkoilemaan. Saimme joukkoomme toisen osaston osastosihteerin sekä pari potilasta. Ulkoilimme palvelutalolle mehulle. Oli mukavaa viettää vähän erilaista iltapäivää potilaiden kanssa, katsella miltä kirkko ja kirjasto näyttävät, mitä kukkia on istutettu mihin, ketä tuttuja tulee vastaan, miten mikäkin paikka on muuttunut jne. Nekin, jotka aluksi epäilivät omaa jaksamistaan, huomasivat pian kuinka hyvää ulkoilu teki.
Eilinen iltapäivä töissä meni musiikin merkeissä. Cantores Minores kävi ilahduttamassa potilaita esittämällä muutaman laulun. Laulu kuulosti niin upealta, että se sai kylmät väreet kulkemaan iholla ja veden nousemaan silmiin. Saimme lahjaksi kuoron 50-vuotisesta historiasta kertovan kirjan ja joululauluja sisältävän cd:n. Vielä vartti kuoron lähtemisen jälkeen olin melko liikuttunut vierailusta, jolloin Katri totesi, ettei mun psyyke näköjään kestä tällaista. No ei kestä, se on selvä :D Se vaan tuntuu hyvältä, kun joku on huomaavainen toista kohtaan. Samoin kun kuulee että joku on rakastunut tai raskaana. Päivät tuntuivat ohjelman ansiosta kevyemmiltä kuin normaalit työpäivät, vaikka teettivät meillä toki vähän ekstraa.
Jessica oli kutsunut illaksi työkavereita ja muita kavereitaan kotiinsa laulamaan Sing Staria. Kun matkaa ei ole kuin tuohon viereiseen rappuun, niin olihan sinne pakko mennä. (Kävin välillä kotona katsomassa koiria, kun en ihan osannut olla rauhassa tältä hermoilultani.) Hennan kanssa sovittiin viime viikonloppuna, että opetellaan laulamaan CMX:n Ruoste ja Leevin and the Leavingsin Pohjois-Karjala. Ensimmäinen valittiin sillä perusteella, ettei kumpikaan ei edes tunnistanut sitä. Kaduimme päätöstä heti, kun näimme laulun sanat. Ja varsinkin sitten, kun video löytyi You Tubesta. Paljon kauemmas omasta musiikkimaustani ei pääse. Joku räppi olis tietysti ollut vielä huonompi vaihtoehto. Kun valinnat oli tehty, piti tietty emännälle lahjaksi se peli, jolta nuo biisit löytyvät. Ilta meni mukavasti. Oli myös hauska huomata, että treenaaminen kannatti: sain Ruosteesta 8770 pistettä, kun 10 000 on maksimi. Minä, joka ei osaa edes laulaa!
Illan suurin juhlan aihe oli se, että Svetlana on nyt virallisesti Suomen kansalainen. Oli ihana nähdä, miten onnellinen Sveta oli uudesta passistaan. Lahjan piti tietenkin olla tilanteen mukainen, siis jotain, mitä ilman suomalainen ei tule toimeen. Camilla oli koonnut porukkalahjaksi paketin, josta löytyi mm. vyölaukku, urheilusukat, salmiakkia, olutta ja HK:n blöötä. Onnea Sveta, hali!
Paikalla oli myös Sanni ihanan ison vauvamahansa kanssa. Kyllä siinä neuvolatädin koulutuksen saaneet kädet alkoivat syyhytä. Opiskeluaikana äitiysneuvola oli ehdoton suosikkini. Mikään ei ollut ihanampaa kuin tunnustella miten päin vauva mahassa piileksii ja etsiä doplerilla sydänääniä. Sanni, ihana, ymmärsi tuskani ja sain vähän kokeilla. Vauva oli helppo löytää, samoin saada selville sen asento. Se ei kuulemma ole ollut kaikille neuvolassakaan ihan helppoa, joten mun täytyy olla synnynnäinen mahanpalluttaja ;)
Ja tuostahan päästään sujuvasti tietenkin Riinan mahaan. Voitte arvata, että voisin viettää pitkiäkin aikoja kädet sen mahalla. Tosin ei se sama asia ole kuin ihmisen maha, mutta helpottaa oloa sekin. Siellä ne pennut köllivät vielä kaikessa rauhassa. Riina ei aio siis synnyttää vielä ensi yönä, vaan jatkaa mun piinaamista. Riinalla on vieläkin kaikki ennallaan: ruoka maistuu, hyppyt ja juokseminen onnistuu, lämmöt ok, ei tarvi pedata eikä etsiä paikkaa nurkista. Toivottavasti menis vielä huominenkin näin.
Torstaina oli valtakunnallinen vanhusten ulkoilupäivä. Apulaisosastonhoitajamme Tiina ehdotti, että veisimme porukalla muutaman potilaan ulkoilemaan. Saimme joukkoomme toisen osaston osastosihteerin sekä pari potilasta. Ulkoilimme palvelutalolle mehulle. Oli mukavaa viettää vähän erilaista iltapäivää potilaiden kanssa, katsella miltä kirkko ja kirjasto näyttävät, mitä kukkia on istutettu mihin, ketä tuttuja tulee vastaan, miten mikäkin paikka on muuttunut jne. Nekin, jotka aluksi epäilivät omaa jaksamistaan, huomasivat pian kuinka hyvää ulkoilu teki.
Eilinen iltapäivä töissä meni musiikin merkeissä. Cantores Minores kävi ilahduttamassa potilaita esittämällä muutaman laulun. Laulu kuulosti niin upealta, että se sai kylmät väreet kulkemaan iholla ja veden nousemaan silmiin. Saimme lahjaksi kuoron 50-vuotisesta historiasta kertovan kirjan ja joululauluja sisältävän cd:n. Vielä vartti kuoron lähtemisen jälkeen olin melko liikuttunut vierailusta, jolloin Katri totesi, ettei mun psyyke näköjään kestä tällaista. No ei kestä, se on selvä :D Se vaan tuntuu hyvältä, kun joku on huomaavainen toista kohtaan. Samoin kun kuulee että joku on rakastunut tai raskaana. Päivät tuntuivat ohjelman ansiosta kevyemmiltä kuin normaalit työpäivät, vaikka teettivät meillä toki vähän ekstraa.
Jessica oli kutsunut illaksi työkavereita ja muita kavereitaan kotiinsa laulamaan Sing Staria. Kun matkaa ei ole kuin tuohon viereiseen rappuun, niin olihan sinne pakko mennä. (Kävin välillä kotona katsomassa koiria, kun en ihan osannut olla rauhassa tältä hermoilultani.) Hennan kanssa sovittiin viime viikonloppuna, että opetellaan laulamaan CMX:n Ruoste ja Leevin and the Leavingsin Pohjois-Karjala. Ensimmäinen valittiin sillä perusteella, ettei kumpikaan ei edes tunnistanut sitä. Kaduimme päätöstä heti, kun näimme laulun sanat. Ja varsinkin sitten, kun video löytyi You Tubesta. Paljon kauemmas omasta musiikkimaustani ei pääse. Joku räppi olis tietysti ollut vielä huonompi vaihtoehto. Kun valinnat oli tehty, piti tietty emännälle lahjaksi se peli, jolta nuo biisit löytyvät. Ilta meni mukavasti. Oli myös hauska huomata, että treenaaminen kannatti: sain Ruosteesta 8770 pistettä, kun 10 000 on maksimi. Minä, joka ei osaa edes laulaa!
Illan suurin juhlan aihe oli se, että Svetlana on nyt virallisesti Suomen kansalainen. Oli ihana nähdä, miten onnellinen Sveta oli uudesta passistaan. Lahjan piti tietenkin olla tilanteen mukainen, siis jotain, mitä ilman suomalainen ei tule toimeen. Camilla oli koonnut porukkalahjaksi paketin, josta löytyi mm. vyölaukku, urheilusukat, salmiakkia, olutta ja HK:n blöötä. Onnea Sveta, hali!
Paikalla oli myös Sanni ihanan ison vauvamahansa kanssa. Kyllä siinä neuvolatädin koulutuksen saaneet kädet alkoivat syyhytä. Opiskeluaikana äitiysneuvola oli ehdoton suosikkini. Mikään ei ollut ihanampaa kuin tunnustella miten päin vauva mahassa piileksii ja etsiä doplerilla sydänääniä. Sanni, ihana, ymmärsi tuskani ja sain vähän kokeilla. Vauva oli helppo löytää, samoin saada selville sen asento. Se ei kuulemma ole ollut kaikille neuvolassakaan ihan helppoa, joten mun täytyy olla synnynnäinen mahanpalluttaja ;)
Ja tuostahan päästään sujuvasti tietenkin Riinan mahaan. Voitte arvata, että voisin viettää pitkiäkin aikoja kädet sen mahalla. Tosin ei se sama asia ole kuin ihmisen maha, mutta helpottaa oloa sekin. Siellä ne pennut köllivät vielä kaikessa rauhassa. Riina ei aio siis synnyttää vielä ensi yönä, vaan jatkaa mun piinaamista. Riinalla on vieläkin kaikki ennallaan: ruoka maistuu, hyppyt ja juokseminen onnistuu, lämmöt ok, ei tarvi pedata eikä etsiä paikkaa nurkista. Toivottavasti menis vielä huominenkin näin.
torstai 9. lokakuuta 2008
Lämmöt sahaa
Riinan lämmöt vaihtelevat välillä 37,2 - 37,7. Puoli tuntia sitten oli tuo korkeampi. Odotellaan siis että lämpö laskisi 37,0 tai alle. Sen jälkeen pentujen pitäisi alkaa syntyä vuorokauden sisällä. Riina on edelleen ihan oma itsensä: hyppii, pomppii ja juoksee ulkona, tuo lelua sisällä ja haluaa leikkiä Pirren kanssa. Tai vähintääkin varastaa Pirrellä olevan lelun. Kyllä se lepäileekin, mutta on siis kaikin puolin normaali. Ei siis synnytetä ainakaan tänään. Huoh.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Käytiin Riinan kanssa eilen röntgenissä...
…ja nytpä tiedetään mitä odotetaan. Kuvassa näkyi kaksi isoa pentua. Ensimmäinen, se isompi, on tulossa perätilassa, toinen oikein päin. Yöpäivystys on sovittuna, jos kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Riinan ruokahalu on vähentynyt selvästi. Kun se vielä viime viikolla vetäisi nassuunsa helposti reilu 4dl penturuokaa päivässä, niin nyt 3dl tekee jo tiukkaa. Eilen meni vain kaksi. Tyttö on vielä iloinen ja pirteä, se leikkii, juoksee ja pomppii. Tänään viimeksi se juoksi pihalla keppi suussa ja haastoi Pirreä mukaan.
Lämmöt sahailevat. Tänään klo 14.30 lämpö oli 37,2 ja klo 19.30 se oli 37,7. Olen yrittänyt sille sanoa, että pitäis ne nyt ainakin lauantaihin asti, silloin olis lupa synnyttää. Sunnuntaina on jälleen kielto päällä mutta maanantai taas ihan hyvä. Tai no, saahan sitä sunnuntaina illalla aloittaa. Huomenna ja perjantaina on nimittäin aamuvuoro ja sunnuntaina pitkä päivä. Äiti päivystää täällä joka tapauksessa sunnuntain, mikä on niin iso, hieno ja tärkeä asia minulle. Olisinpa vaan varannu enemmän lomaa tähän väliin…
Pirre oli eilen treeneissä eka kerran kahteen viikkoon. Voi sitä riemua! Se kulki hihnassa kuin pentu kaupalle asti, ekan reilu puoli kilometriä siis. Ei yhden yhtä askelta suoraan eteenpäin, vaan kaikenlaista touhuamista ja pomppuja. Pirre 9,5v :D Treenit meni hyvin, onnistuttiin vaikeissakin kuvioissa ja pääsin palkkaamaan onnistuneista suorituksista. Tuli tosi hyvä mieli.
Loppuun vielä kiitoksia. Kaikki ihanat ihmiset, jotka olette tukena näissä pentuasioissa, iso kiitos kaikille. Tähän asti on ollut suhteellisen helppoa suhtautua tilanteisiin rauhallisesti ja järkevästi, mutta nyt se tuntuu käyvänkoko ajan hankalammaksi. Joka tapauksessa on helpottavaa tietää, että meillä on takana sellaiset tukijoukot kuin te. KIITOS!
Ja tässä vielä kuvaa Rintun massun sisältä:
Lämmöt sahailevat. Tänään klo 14.30 lämpö oli 37,2 ja klo 19.30 se oli 37,7. Olen yrittänyt sille sanoa, että pitäis ne nyt ainakin lauantaihin asti, silloin olis lupa synnyttää. Sunnuntaina on jälleen kielto päällä mutta maanantai taas ihan hyvä. Tai no, saahan sitä sunnuntaina illalla aloittaa. Huomenna ja perjantaina on nimittäin aamuvuoro ja sunnuntaina pitkä päivä. Äiti päivystää täällä joka tapauksessa sunnuntain, mikä on niin iso, hieno ja tärkeä asia minulle. Olisinpa vaan varannu enemmän lomaa tähän väliin…
Pirre oli eilen treeneissä eka kerran kahteen viikkoon. Voi sitä riemua! Se kulki hihnassa kuin pentu kaupalle asti, ekan reilu puoli kilometriä siis. Ei yhden yhtä askelta suoraan eteenpäin, vaan kaikenlaista touhuamista ja pomppuja. Pirre 9,5v :D Treenit meni hyvin, onnistuttiin vaikeissakin kuvioissa ja pääsin palkkaamaan onnistuneista suorituksista. Tuli tosi hyvä mieli.
Loppuun vielä kiitoksia. Kaikki ihanat ihmiset, jotka olette tukena näissä pentuasioissa, iso kiitos kaikille. Tähän asti on ollut suhteellisen helppoa suhtautua tilanteisiin rauhallisesti ja järkevästi, mutta nyt se tuntuu käyvänkoko ajan hankalammaksi. Joka tapauksessa on helpottavaa tietää, että meillä on takana sellaiset tukijoukot kuin te. KIITOS!
Ja tässä vielä kuvaa Rintun massun sisältä:
maanantai 6. lokakuuta 2008
Jännittää, jännittää...
Millään ei malttais odottaa huomista röntgeniä. Riinan massu ei ole mitenkään suuren suuri, joten alan kallistua veikkailuissani kahteen pentuun. Kolme olis kyllä ihana ylläri. Kuvista pitää kuulemma tihrustaa siitinluita, niin saa samalla sukupuolet selville. Mahtaa olla pientä se, mitä etsii :D Päädyin perumaan perjantaina varaamani röntgenin ja varaamaan uuden ajan toiselta eläinlääkäriasemalta. Sieltä nimittäin lupailivat, että voisivat tarvittaessa päivystää yön. Tapaan huomenna paikan omistajan ja sovin asiasta tarkemmin. Helpottaa kummasti, kun asia alkaa järjestyä.
Riina ei jaksa enää oikein lenkittää. Käytiin tänään vajaan kilometrin lenkki, se meni vielä hyvin. Mutta kun yhdestä risteyksestä meinasin kääntyä pidemmälle reitille, laittoi Rinttulainen vastaan. Pirre ihmettelee tuollaista lenkitystä. Se olis halunnu mennä pidemmälle ja laittoi puolestaan vastaan, kun käännyttiin kotiin päin. Eri lenkit ovat siis tulleet ajankohtaisiksi. Kävellään Riinan kanssa pääosin aika rauhakseen, mutta välillä tytön tassuihin tulee lisää virtaa. Ruokahalukin on jo vähentyntyt. Muuten Riina on oma, iloinen itsensä. Se leikkii ja touhuaa, hyppää viereen sohvalle ja kerjää rapsutuksia.
Riina ei jaksa enää oikein lenkittää. Käytiin tänään vajaan kilometrin lenkki, se meni vielä hyvin. Mutta kun yhdestä risteyksestä meinasin kääntyä pidemmälle reitille, laittoi Rinttulainen vastaan. Pirre ihmettelee tuollaista lenkitystä. Se olis halunnu mennä pidemmälle ja laittoi puolestaan vastaan, kun käännyttiin kotiin päin. Eri lenkit ovat siis tulleet ajankohtaisiksi. Kävellään Riinan kanssa pääosin aika rauhakseen, mutta välillä tytön tassuihin tulee lisää virtaa. Ruokahalukin on jo vähentyntyt. Muuten Riina on oma, iloinen itsensä. Se leikkii ja touhuaa, hyppää viereen sohvalle ja kerjää rapsutuksia.
lauantai 4. lokakuuta 2008
Pentujen odotusta
No nyt on varattuna Rintulle röntgenaika. Mennään tiistaina katsomaan kuinka monta mussukkaa siellä massussa oikeasti on. On sitten helpompi kun synnytyksessä tietää mitä odottaa.
Vähän oli kyllä pettymys, kun eläinlääkäriin soittaessa sain kuulla, ettei siellä olekaan enää synnytyspäivystystä. Täytynee vielä selvitellä, josko jossain muualla olis. Ei tarttis sit olla Pieneläinklinikan päivystyksen varassa. Soukassa Ilmeisesti olis joku joka päivystäis 100 euron hinnalla. Onkohan tuo sitten per vuorokausi vai per synnytys, tiedä häntä. Onneksi synnytysavuksi on lupautunut kokenut koirakätilö Riitta, melkein naapurista. Riitta on äidin työkaveri ja oli mukana äidin koiran, Sopun, synnytyksessä.
Kotona alkaa vähitellen olla valmista pentujen tuloa varten. Pentulaatikko puuttuu vielä, sen saan äidiltä. Isä rakensi hienon laatikon Sopua varten, ja nyt Riina saa sen käyttöönsä. Sitten pitää hankkia kaikenlaisia juttuja siiheksi kun pennut lähtevät liikkeelle. Suunnitelmissa on laittaa lattialle tasapainoilutehtäviä, erilaisia pintoja jne, että tottuvat sellaisiin pienestä asti. Hiekkalaatikko ja vesiallas olis makeet, mutta en nyt kuitenkaan ihan niin pitkälle ajatellu mennä.
Koirat ovat nyt olleet vanhempien luona hoidossa, kun olen yövuorossa. Riinalle olis jo ihan liian pitkä aika olla pissaamatta koko vuoron ajan. Nyt kun vanhemmat ovat kylpyläreissulla, on Aila hoitamassa koko katrasta. Ajatelkaa, miten ovat kilttejä! Riina kuulemma hakee viileää paikkaa, eikä ollut itse hypännyt sohvalle. Ruokahalu Rintulla on ihan mieletön. Pentupapanaa menee neljä desiä päivässä, ja tyttö vaan pysyy hoikkana. Massu kyllä kasvaa, mutta kylkiluut tuntuvat samalla tavalla kuin ennen tiineyttä. Tiistaina oli niin nälkä, että kesken syömisen piti käydä äkkiä mukana muiden koirien namijaossa, ja sitten taas juosta vauhdilla takaisin kupille. Namijaossa oli kuitenkin kyse yhdestä koirannappulasta lisää.
Aila oli tuntenut tänään (hmm… yökön tänään on muiden eilen) pentujen liikkeitä kolmessa paikassa. Oih ja voih tätä odotusta!
Vähän oli kyllä pettymys, kun eläinlääkäriin soittaessa sain kuulla, ettei siellä olekaan enää synnytyspäivystystä. Täytynee vielä selvitellä, josko jossain muualla olis. Ei tarttis sit olla Pieneläinklinikan päivystyksen varassa. Soukassa Ilmeisesti olis joku joka päivystäis 100 euron hinnalla. Onkohan tuo sitten per vuorokausi vai per synnytys, tiedä häntä. Onneksi synnytysavuksi on lupautunut kokenut koirakätilö Riitta, melkein naapurista. Riitta on äidin työkaveri ja oli mukana äidin koiran, Sopun, synnytyksessä.
Kotona alkaa vähitellen olla valmista pentujen tuloa varten. Pentulaatikko puuttuu vielä, sen saan äidiltä. Isä rakensi hienon laatikon Sopua varten, ja nyt Riina saa sen käyttöönsä. Sitten pitää hankkia kaikenlaisia juttuja siiheksi kun pennut lähtevät liikkeelle. Suunnitelmissa on laittaa lattialle tasapainoilutehtäviä, erilaisia pintoja jne, että tottuvat sellaisiin pienestä asti. Hiekkalaatikko ja vesiallas olis makeet, mutta en nyt kuitenkaan ihan niin pitkälle ajatellu mennä.
Koirat ovat nyt olleet vanhempien luona hoidossa, kun olen yövuorossa. Riinalle olis jo ihan liian pitkä aika olla pissaamatta koko vuoron ajan. Nyt kun vanhemmat ovat kylpyläreissulla, on Aila hoitamassa koko katrasta. Ajatelkaa, miten ovat kilttejä! Riina kuulemma hakee viileää paikkaa, eikä ollut itse hypännyt sohvalle. Ruokahalu Rintulla on ihan mieletön. Pentupapanaa menee neljä desiä päivässä, ja tyttö vaan pysyy hoikkana. Massu kyllä kasvaa, mutta kylkiluut tuntuvat samalla tavalla kuin ennen tiineyttä. Tiistaina oli niin nälkä, että kesken syömisen piti käydä äkkiä mukana muiden koirien namijaossa, ja sitten taas juosta vauhdilla takaisin kupille. Namijaossa oli kuitenkin kyse yhdestä koirannappulasta lisää.
Aila oli tuntenut tänään (hmm… yökön tänään on muiden eilen) pentujen liikkeitä kolmessa paikassa. Oih ja voih tätä odotusta!
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Agilityn MM-kisat Helsingin jäähallissa 26.-28.9.2008
Agilityn MM-kisat käytiin viime viikonloppuna Helsingissä, ja meitä oli koko Rajaheimon perhe paikalla suomalaisia kannustamassa. Tarkat tulokset ja kisaraportit löytyvät Suomen Kennelliiton ja Suomen Agilityliiton sivuilta.
Kisat alkoivat perjantaina kaikkien säkäluokkien joukkuekisan hyppyradoilla. Jo ensimmäisten ratojen perusteella oli selvää, ettei Suomi tulisi saamaan hyväksyttyä tulosta mistään säkäluokasta. Maksien joukkuefinaali käytiin päivän päätteeksi. Ensimmäinen rata oli ollut niin vaikea, että Suomen lisäksi moni muukin maa oli pudonnut ulos mitalitaistelusta. Tänä vuonna kulta meni Brasiliaan, hopea Hollantiin ja pronssi Belgiaan. Voitto irtosi käsittämättömällä 15,11 pisteen tuloksella. Käytävillä kuului pettynyttä jupinaa. Odotukset olivat olleet korkealla, olihan Suomella tänä vuonna varsin kokenut edustusjoukkue. Toki itseänikin harmitti tilanne, sillä jos jokainen olisi yltänyt suorituksissa omalle tasolleen, olisi mitali ollut todennäköinen jokaisessa luokassa. Oma harmitukseni ei tosin kohdistunut edustajiin, vaan oli enemmän myötätuntoista harmitusta heidän puolestaan. Jollekin pettymystään kertoneelle totesinkin, ettei se varmasti ole mitään verrattuna kisaajien itsensä kokemaan pettymyksen tunteeseen.
Lauantaina ratkottiin minien ja medien joukkueiden paremmuus sekä kisattiin yksilökisan hyppyradat kaikissa luokissa. Brasilia kartutti mitalisaldoaan vielä toisella kullalla voittaen myös minien joukkuemestaruuden. Hopea meni Venäjälle ja pronssi Isoon Britanniaan. Medeissä kultaa saivat ranskalaiset, hopeaa sveitsiläiset ja pronssia tsekkiläiset. Yksilöpuolella Suomen mitalitoiveet jäivät elämään kaikissa säkäluokissa. Mineissä Jannella ja Toffella sekä Annalla ja Ellillä oli ainakin teoreettiset mahdollisuudet mitaleille. Medeissä toivo lepäsi Raunon ja Leijan sekä Samin ja Lukan varassa. Makseilta oli luvassa odottaa eniten. Ensimmäisen radan jälkeen Jouni ja Yoko olivat kuudensina ja Jaakko ja Zen tiukasti kiinni kultamitalissa.
Sunnuntaina suuntasimme jäähallille Suomen liput tuulessa liehuen. Mineissä riitti riemua, kun sekä Janne ja Toffe että Anna ja Elli tekivät upeat nollaradat. Ensin mainittu pari sijoittui kokonaiskilpailussa kuudenneksi, jälkimmäinen seitsemänneksi. Eroa kärkeen jäi kuutisen sekuntia. Voiton vei USA, hopean Sveitsi ja pronssin Ruotsi. Sekä kulta että pronssi jaettiin upeille, pienille agilityshelteille. Medeissä Samin ja Lukan taival MM-menestykseen katkesi, kun Luka sujahti väärälle radalle. Rauno ja Leija puolestaan saivat radaltaan kolme virhettä ja hieman aikaa, joten hekin jäivät auttamatta mitalitaiston ulkopolelle. Sveitsin medi-kokoinen bordercollie uusi mestaruuden, hopea matkasi Saksaan ja pronssi Venäjälle. Makseissa Jouni ja Yoko tekivät upean nollaradan siirtyen tuloksellaan kisan kärkeen. Ohi kirivät sekä Norjan että USA:n edustajat. Viimeisenä radalle lähtivät Jaakko ja Zen. Yleisö pidätti hengitystä. Oli vaikea uskoa, miten hiljaista niin täydessä jäähallissa saattoi olla. Rata eteni mallikkaasti, ilman mitään ylimääräistä. Keinun jälkeen kaksi hyppyä, ensimmäinen takaa, toinen taas edeten saman suuntaisesti keinun kanssa, sitten puomille. Jaakko juoksi kohti puomia, mutta Zen ei tullutkaan mukaan. Se oli nähnyt hypyltä A:n, jolle menoa se piti itsestään selvänä. Tassut sinne, esteen yli. Tuomarin kädet raskaasti ristiin rintakehän eteen. Yleisön syvä huokaus. Jaakko mahallaan puomin vieressä, unelma pirstoutuneen. Yleisössä alkava äänekäs taputus kiitokseksi hienosta radasta siihen asti ja kannustukseksi jaksaa. Ja pieni, ihana Zen, joka juoksi Jaakon luokse kysymään mikä on hätänä. Häntä heilahtaen, kuonolla koskettaen se kysyi, voisiko tehdä jotain Jaakon hyväksi, voisiko jotenkin auttaa. Uskollinen ystävä isäntänsä sylissä, kun he poistuivat radalta. Joukkueenjohtaja Harri ja huoltaja Patricia vastaanottamassa kentän laidalla. Kaikesta pettymyksestä huolimatta Jaakossa ja Zenissä näkyi sanoin kuvaamaton ystävyys. Muisteleminen nostattaa vieläkin kyyneleet silmiin.
Tuntui vaikealta lähteä juhlimaan Jounin ja Yokon pronssia. Toki lähdimmen Ailan kanssa alas kentälle iloiten aidosti heidän menestyksestään.
Kisoista jäi mieleen yksi joukkue ja muutama pari. Minien joukkuekisassa pronssia voittanut Ison Britannian joukkue oli varsin samankaltainen kuin meidän pronssijoukkueemme viime vuonna. Meidän joukkueeseemme kuuluivat Pirren lisäksi kesvil Muska ja Taina Airaksinen sekä borter Pyry ja Mia Borg. Tämän vuoden joukkueessa kisasivat myös sheltti ja borderterrieri, mutta villakoira oli vaihtunut valkoiseen ja numeroa pienempään. Makseissa yksilökisan voittanut Marcus Topps ja borcol Juice olivat ilmiömäisiä. Medeissä eka radan jälkeen ykköspaikkaa pitänyt Ison Britannian Natasha Wisen borcol Dizzy oli kerrassaan upea. Mineissä Venäjän Angelina Katutis'n sheltti Adrenalina oli käsittämättömän nopea - ja karvaton. Saksan joukkueen mineissä kisasi lähes nakuksi ajeltu soopeli sheltti. Sveitsi Martin Eberle on itsessään iloinen ilmestys, ja vielä monivuotinen mitalistikin. Tietenkään vielä mainitsemattomia suomalaisia kisaajia ja nollakoiria ei sovi unohtaa. Mineissä Päivi Männistö ja göötti Leila ovat vakuuttaneet jo useamman vuoden ajan upeilla radoillaan. Mia Anttila ja kääpin Daisy sekä Hannu Männistö ja koohon Neta tekivät nollakoirina hienoa työtä. Medeissä jo sekä Suomen mestaruuden että maailman mestaruuden saavuttanut pari Jari Suomalainen ja koohon Frodo eivät tänä vuonna yltäneet omalle tasolleen, mutta ovat huikean hieno pari. Nollakoirina esiintyneet Anu Niemi ja kromfo Viima tekivät niin upeat radat, että monet varsinaiset kisaajat olisivat jääneet tuloksissa pitkälle taakse. Myös Mari Kaplas ja Mudi Saima esiintyivät edukseen. Makseissa joukkuekisassa Suomea edustivat hienosti Sari Vähäniitty ja borcol Edi. Nollakoirana oli borcol Rhett Niina-Liina Linnan kanssa, erinomaisen hieno pari tämäkin. Kisauransa näihin MM-kisoihin lopettava kestosuosikki, tervu Ava, ei jättänyt yleisöä kylmäksi ohjaajansa Mikko Aaltosen kanssa. Kun he tulivat maaliin yksilökisan finaaliradalta ohjasi joukkueenjohtaja Harri Huittinen heidät kunniakierrokselle kentän ympäri. Pari sai ansaitsemansa suosionosoitukset.
Jos et ole koskaan ollut katsomassa agilityn MM-kisoja, niin voin kyllä suositella. Itselleni tämä oli neljäs kerta, viides jos mukaan lasketaan se, kun olin viime vuonna itse kisaamassa. Tapahtuma on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tähän mennessä Suomessa yleisö on ollut runsaslukuisin ja tunnelma varmasti siksi loistavin. Toki siihen varmasti vaikuttaa se, että täällä myös on ollut suurin joukko omiamme kannustamassa. Nyt täytyy vaan malttaa odottaa ensi vuoden karsintoja. Haluan nimittäin edottomasti olla ensi vuonna joukkueessa.
Kisat alkoivat perjantaina kaikkien säkäluokkien joukkuekisan hyppyradoilla. Jo ensimmäisten ratojen perusteella oli selvää, ettei Suomi tulisi saamaan hyväksyttyä tulosta mistään säkäluokasta. Maksien joukkuefinaali käytiin päivän päätteeksi. Ensimmäinen rata oli ollut niin vaikea, että Suomen lisäksi moni muukin maa oli pudonnut ulos mitalitaistelusta. Tänä vuonna kulta meni Brasiliaan, hopea Hollantiin ja pronssi Belgiaan. Voitto irtosi käsittämättömällä 15,11 pisteen tuloksella. Käytävillä kuului pettynyttä jupinaa. Odotukset olivat olleet korkealla, olihan Suomella tänä vuonna varsin kokenut edustusjoukkue. Toki itseänikin harmitti tilanne, sillä jos jokainen olisi yltänyt suorituksissa omalle tasolleen, olisi mitali ollut todennäköinen jokaisessa luokassa. Oma harmitukseni ei tosin kohdistunut edustajiin, vaan oli enemmän myötätuntoista harmitusta heidän puolestaan. Jollekin pettymystään kertoneelle totesinkin, ettei se varmasti ole mitään verrattuna kisaajien itsensä kokemaan pettymyksen tunteeseen.
Lauantaina ratkottiin minien ja medien joukkueiden paremmuus sekä kisattiin yksilökisan hyppyradat kaikissa luokissa. Brasilia kartutti mitalisaldoaan vielä toisella kullalla voittaen myös minien joukkuemestaruuden. Hopea meni Venäjälle ja pronssi Isoon Britanniaan. Medeissä kultaa saivat ranskalaiset, hopeaa sveitsiläiset ja pronssia tsekkiläiset. Yksilöpuolella Suomen mitalitoiveet jäivät elämään kaikissa säkäluokissa. Mineissä Jannella ja Toffella sekä Annalla ja Ellillä oli ainakin teoreettiset mahdollisuudet mitaleille. Medeissä toivo lepäsi Raunon ja Leijan sekä Samin ja Lukan varassa. Makseilta oli luvassa odottaa eniten. Ensimmäisen radan jälkeen Jouni ja Yoko olivat kuudensina ja Jaakko ja Zen tiukasti kiinni kultamitalissa.
Sunnuntaina suuntasimme jäähallille Suomen liput tuulessa liehuen. Mineissä riitti riemua, kun sekä Janne ja Toffe että Anna ja Elli tekivät upeat nollaradat. Ensin mainittu pari sijoittui kokonaiskilpailussa kuudenneksi, jälkimmäinen seitsemänneksi. Eroa kärkeen jäi kuutisen sekuntia. Voiton vei USA, hopean Sveitsi ja pronssin Ruotsi. Sekä kulta että pronssi jaettiin upeille, pienille agilityshelteille. Medeissä Samin ja Lukan taival MM-menestykseen katkesi, kun Luka sujahti väärälle radalle. Rauno ja Leija puolestaan saivat radaltaan kolme virhettä ja hieman aikaa, joten hekin jäivät auttamatta mitalitaiston ulkopolelle. Sveitsin medi-kokoinen bordercollie uusi mestaruuden, hopea matkasi Saksaan ja pronssi Venäjälle. Makseissa Jouni ja Yoko tekivät upean nollaradan siirtyen tuloksellaan kisan kärkeen. Ohi kirivät sekä Norjan että USA:n edustajat. Viimeisenä radalle lähtivät Jaakko ja Zen. Yleisö pidätti hengitystä. Oli vaikea uskoa, miten hiljaista niin täydessä jäähallissa saattoi olla. Rata eteni mallikkaasti, ilman mitään ylimääräistä. Keinun jälkeen kaksi hyppyä, ensimmäinen takaa, toinen taas edeten saman suuntaisesti keinun kanssa, sitten puomille. Jaakko juoksi kohti puomia, mutta Zen ei tullutkaan mukaan. Se oli nähnyt hypyltä A:n, jolle menoa se piti itsestään selvänä. Tassut sinne, esteen yli. Tuomarin kädet raskaasti ristiin rintakehän eteen. Yleisön syvä huokaus. Jaakko mahallaan puomin vieressä, unelma pirstoutuneen. Yleisössä alkava äänekäs taputus kiitokseksi hienosta radasta siihen asti ja kannustukseksi jaksaa. Ja pieni, ihana Zen, joka juoksi Jaakon luokse kysymään mikä on hätänä. Häntä heilahtaen, kuonolla koskettaen se kysyi, voisiko tehdä jotain Jaakon hyväksi, voisiko jotenkin auttaa. Uskollinen ystävä isäntänsä sylissä, kun he poistuivat radalta. Joukkueenjohtaja Harri ja huoltaja Patricia vastaanottamassa kentän laidalla. Kaikesta pettymyksestä huolimatta Jaakossa ja Zenissä näkyi sanoin kuvaamaton ystävyys. Muisteleminen nostattaa vieläkin kyyneleet silmiin.
Tuntui vaikealta lähteä juhlimaan Jounin ja Yokon pronssia. Toki lähdimmen Ailan kanssa alas kentälle iloiten aidosti heidän menestyksestään.
Kisoista jäi mieleen yksi joukkue ja muutama pari. Minien joukkuekisassa pronssia voittanut Ison Britannian joukkue oli varsin samankaltainen kuin meidän pronssijoukkueemme viime vuonna. Meidän joukkueeseemme kuuluivat Pirren lisäksi kesvil Muska ja Taina Airaksinen sekä borter Pyry ja Mia Borg. Tämän vuoden joukkueessa kisasivat myös sheltti ja borderterrieri, mutta villakoira oli vaihtunut valkoiseen ja numeroa pienempään. Makseissa yksilökisan voittanut Marcus Topps ja borcol Juice olivat ilmiömäisiä. Medeissä eka radan jälkeen ykköspaikkaa pitänyt Ison Britannian Natasha Wisen borcol Dizzy oli kerrassaan upea. Mineissä Venäjän Angelina Katutis'n sheltti Adrenalina oli käsittämättömän nopea - ja karvaton. Saksan joukkueen mineissä kisasi lähes nakuksi ajeltu soopeli sheltti. Sveitsi Martin Eberle on itsessään iloinen ilmestys, ja vielä monivuotinen mitalistikin. Tietenkään vielä mainitsemattomia suomalaisia kisaajia ja nollakoiria ei sovi unohtaa. Mineissä Päivi Männistö ja göötti Leila ovat vakuuttaneet jo useamman vuoden ajan upeilla radoillaan. Mia Anttila ja kääpin Daisy sekä Hannu Männistö ja koohon Neta tekivät nollakoirina hienoa työtä. Medeissä jo sekä Suomen mestaruuden että maailman mestaruuden saavuttanut pari Jari Suomalainen ja koohon Frodo eivät tänä vuonna yltäneet omalle tasolleen, mutta ovat huikean hieno pari. Nollakoirina esiintyneet Anu Niemi ja kromfo Viima tekivät niin upeat radat, että monet varsinaiset kisaajat olisivat jääneet tuloksissa pitkälle taakse. Myös Mari Kaplas ja Mudi Saima esiintyivät edukseen. Makseissa joukkuekisassa Suomea edustivat hienosti Sari Vähäniitty ja borcol Edi. Nollakoirana oli borcol Rhett Niina-Liina Linnan kanssa, erinomaisen hieno pari tämäkin. Kisauransa näihin MM-kisoihin lopettava kestosuosikki, tervu Ava, ei jättänyt yleisöä kylmäksi ohjaajansa Mikko Aaltosen kanssa. Kun he tulivat maaliin yksilökisan finaaliradalta ohjasi joukkueenjohtaja Harri Huittinen heidät kunniakierrokselle kentän ympäri. Pari sai ansaitsemansa suosionosoitukset.
Jos et ole koskaan ollut katsomassa agilityn MM-kisoja, niin voin kyllä suositella. Itselleni tämä oli neljäs kerta, viides jos mukaan lasketaan se, kun olin viime vuonna itse kisaamassa. Tapahtuma on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tähän mennessä Suomessa yleisö on ollut runsaslukuisin ja tunnelma varmasti siksi loistavin. Toki siihen varmasti vaikuttaa se, että täällä myös on ollut suurin joukko omiamme kannustamassa. Nyt täytyy vaan malttaa odottaa ensi vuoden karsintoja. Haluan nimittäin edottomasti olla ensi vuonna joukkueessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
