torstai 11. joulukuuta 2008

Kaikenlaista koirapuuhastelua

Sopuriinan Bodil ja Bertil

Kylläpä on aika mennyt nopeasti pentujen kanssa. Onhan sitä tullut puuhattua muutakin. Kaksi viikkoa sitten oli kolutusohjaajakurssin toinen viikonloppu lopputentteineen kaikkineen. Kuten ensimmäinen viikonloppu, oli tämäkin erinomainen. Kiitos siitä Mia Laamaselle. Viikko sitten pidettiin Kirkkonummen Kennelkerhon järjestämä hyppyseminaari, josta allekirjoittanut oli järjestelyvastuussa. Sempassa olivat kouluttamassa Vappu Alatalo ja Patricia Hirn. Hyvä ja hyödyllinen viikonloppu tämäkin. Oppia on siis taottu päähän urakalla.

Pennut ovat ehtineet jo 8 viikon ikäisiksi, ja ovat suloisia riiviöitä. Paino sanalla suloisia - onneksi :D Bertil on pennuista rohkeampi. Uusissa paikoissa se lähtee Bodilia nopeammin tutkimaan ympäristöää. Bodil tekee pieniä piipahduksia pentuboksin ulkopuolelle ja palaa aina aluksi nopeasti tankkaamaan turvallisuutta. Bodil on selvästi leimautuneempi koiriin, Bertil taas ihmisiin. Ulkona Bodil siis seuraa Pirreä ja Riinaa, kun taas Bertil kulkee enemmän minun perässäni. Viime päivinä homma on vähän tasoittunut, mutta eron kyllä huomaa. Bertil on myös edelleen enemmän sylikoira kuin Bodil. Se ottaa mielellään torkkuja sylissä, kun taas Bodil haluaa lattialle nukkumaan.
Pennelit ovat päässeet retkeilemään oikein urakalla. Eka retki tehtiin 7vko syntymäpäivänä, 1,5 viikkoa sitten. Kävimme treenihallin kerhotilassa tapaamassa ihmisä. Olemme käyneet myös töissä tapaamassa työkavereita ja potilaita, äitini työpaikalla, pari kertaa vanhempien luona tapaamassa Sopua ja Ilonaa, pari kertaa mummon luona palvelutalon ryhmäkodissa, eläinlääkäriasemalla ihan vaan esittäytymässä sekä Mustissa ja Mirrissä haistelemassa eläintarvikemyymälän tuoksuja.
Tiistaina teimme reissun Inkooseen, isä-koira Waden luokse. Samalla pennut tapasivat myös Kiti ja Nuu sheltit sekä Milli bordercollien. Olivat pentujen mielestä mukavia. Sillä reissulla talon isäntä, Taikakuvan Jari Alanen, otti pupseista hienoja studiokuvia. Olen kertakaikkiaan vaikuttunut siitä, miten upeita kuvia Jari pienistä otti. Iso kiitos!!!
Maanantaina Tuija Saari kävi tekemässä pennuille eläinläkärintarkastuksen ja totesi molemmat terveiksi. Pojaltakin löytyi molemmat kivekset. Torstaiaamuna oli silmätarkastuksen vuoro. Sen teki Jerker Mårtenson Pakilan eläinlääkäriasema Tikissä. Molempien pentujen silmät ovat terveet. Riinan silmät tarkastettiin siinä samalla. Vasemmasta silmästä löytyi ylimääräisiä ripsiä. Onneksi ne eivät vaivaa Riinaa millään tavalla.
Nyt pentujen aikana luonani on käynyt sellainen määrä ihmisiä, etten olisi ikinä uskonut. Harvassa ovat olleet ne päivät, kun ovikello ei ole soinut. On ollut ihanaa. Pennut ovat tavanneet monen laisia ihmisiä: lapsia, aikuisia, vanhuksia, liikuntarajoitteisia, pyörätuolissa istuvia... Osa toki kodin ulkopuolella, mutta kuitenkin. Jos olen unohtanut kutsua jonkun käymään, olen pahoillani. Samalla olen iloisesti yllättynyt, kuinka monta pennuista kiinnostunutta ystävää ja tuttavaa minulla on. Olen toki teinnyt teitä olevan paljon, mutta että ihan nin monta. Hali teille jokaiselle :) Bertil muuttaa uuteen kotiinsa Kokkolaan huomenna lauantaina. Bodilia saa toki mielelään tulla edelleenkin tapaamaan. Ja kohta alan piinaamaan teitä kutsumalla itse meidät luoksenne kylään... ;)

Pentujen isä Springrotin Gibson "Wade" ja äiti Snowglow´s Now or Never "Riina".
Molemmat kuvat Jari Alanen, Taikakuva.

3 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Ärsyttävää, en saa millään tehtyä kappalevälejä tuohon tekstiin. En siis kaikkiin väleihin, joihin haluaisin. Toivottavasti jaksatte lukea, vaikka raskaalta näyttääkäin. Bittinikkareilta otetaan vastaan vinkkejä tilanteessa, jossa enter-näppäin ei auta.

Miira kirjoitti...

Voi! Oon kuule ahkeraan kähynyt kurkkimassa, että joko on uusia kuvia ja nynniitä oli!! :) Miten karvainen tuo pieni mieskoiranalku onkaan!! Ja arvaa: mä melkein haistoin sen pennuntuoksun, kun näin jossain kuvissa massun!! :P Ihania!! Halit ja suukot! me

Karoliina kirjoitti...

Voi vitsi nuo kuvat oli upeita! :) Niin suloisia molemmat pennut ja tosiaan hellyyttävämpiä oli kuvat missä näkyi vaaleanpunainen massukin! Ja onnea nyt uudesta perheenjäsenestäkin! Kiva tytsytrio sulla nyt! :)