Haikeita hetkiä

Pepsi-pupsi pikkuriikki (Bertil siis) muutti tänään uuteen kotiin Kokkolaan, Aution perheeseen.

Yön valvomisen jälkeen kotiin päästyäni puuhastelin penneleiden kanssa. Käytiin ulkona, ruokailtiin, leikittiin jne. Isot olivat siinä aktiivisesti mukana. En raaskinut käydä nukkumaan, etten menettäisi viimeisiä hetkiä Pepsin kanssa. Pesin ja harjasin Pepsin, leikkasin kynnet ja siistin tassukarvat. Siinä touhutessa ihmettelin, miten pienestä pennusta onkaan voinut tulla niin rakas.

Äiti tuli hakemaan Riinan ja minut ennen kuin menimme Annea ja Jarnoa vastaan asemalle. Riina kertoi heti pitävänsä Jarnosta, antoi suukonkin. Kotona ulkoiltiin hetki lauman kanssa. Rinttu juoksutti lapsiaan sydämensä kyllyydestä. Sisällä leikki jatkui lelujen kanssa, kunnes pienet simahtivat. Sen jälkeen Pirre ja Riina päättivät aktivoida Jarnoa kantamalla leluja heiteltäväksi.

Pepsiläisen lähdön hetki tuli nopeammin kuin olin kuvitellut. Saatoimme Annen ja Jarnon asemalle. Pepsi sai matkustaa sen matkan sylissäni. Vaikka hetki asemalaiturilla olikin haikea, olin toisaalta myös hurjan onnellinen. Pieni, reipas Pepsi lähti matkalle uuteen kotiinsa, jossa sitä odotettiin kovasti. Kaikki se, mitä olemme Annen kanssa jutelleet ja mitä olen nähnyt on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että Pepsillä on edessään hyvä elämä rakastettuna perheenjäsenenä.

Illalla sain jo kuulumisia tekstiviesteillä. Matka oli mennyt hyvin ja Pepsi-Pupsi oli ollut reipas poika. Kotonaan se oli tutkinut uusia paikkoja rohkeasti ja heiluttanut häntäänsä hurjaa vauhtia. Uusi Rino-kaverikin oli ottanut sen hyvin vastaan.